Amalian Helmiä

15. elokuuta 2013

Vaihtoehtoja vaatteiden nimikointiin

Koulujen ja päiväkotien startatessa lomien jälkeen täytyy taas muistaa nimikoida lastenvaatteet.

Meillä on käytössä useampi vaihtoehto. Tein aikoinaan yhteystyöpostauksen aiheesta, joka löytyy täältä. Silloin sain testiin parit vaihtoehdot.
Tarrat ovat olleet meillä kovimmassa käytössä, kun ne on niin helppokäyttöiset. Ne ei kestä rumpukuivaustam joten niillä on nimikoitu ulkovaatteet, kengät, reput, sukset jne.
Silitettävät arkit tulee yleensä urakoitua vaatteisiin, niin että kerään merkkaamattomat päiväkodissa ja koulussa käytettävät vaatteet yhteen ja urakoin läjän kerralla muiden silitysten lomassa. Nehän kestää sitten jopa 90 astetta.



Nyt tilasin yhteistyössä saadulla lahjakortilla meille leimasimen. Se on parasta leimasimessa, että tekstit on muutettavissa, toisin kuin tarrossa. Muste kestää rumpukuivauksen ja kovemmat pesulämpötilat.

Ostin myös kynän, mutta joskus tuntuu ettei merkkaus kohtaa tahdo löytyä, kun pesulaput on jossai piilossa - myös tekstistä tahtoo tulla sellaisia harakanvarpaita pieneen lappuseen, mutta kynällekkin on paikkansa.

Säilytän merkkausvermeet eteisen kaapissa, niille kun yleensä tulee käyttöä aamulla pukiessa ja lähtö kiireessä ne on oltava heti käden ulottuvilla.

Muiltakin löytyy ratkaisuja merkkaukseen/nimikointii:
Tarramonsterilla oli rumpukuivauksen kestäviä tarroja
Iinimiinillä on mm. vetskariin kiinnitettäviä läpysköitä 
Po.Pilta löytyy oma merkkaustussi

4 kommenttia:

  1. Multa meni ohi, mistä noita leimasimia saa? Leimaatko suoraa vaatteisiin vai minne? Minuakin kiinnostaisi tuo lemaaminen, siihen kun saisi tarvittaessa puhelinnumeronkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä postauksessa sitä ei lukenutkaan, kuntarkoituksella jätin sen pois ja viittasin vain tuohon yhteistyöpostaukseen. Tämä postaus kun ei ole yhteistyö postaus :) mutta http://www.labelyourself.com/fi tuolta niitä saa kuten kaikkia muitakin merkkausjuttuja. Leimaan suoraan vaatteeseen eilen kokeilin fleeseä ja selvän tekstin siihenkin sai.

      Poista
  2. Tarramonsterilta me ollaan tilattu nimikointitarrat. Pesussa välillä irtoavat mutta kengissä pysyy paremmin. Ja onhan ne helppoja laittaa. Leimasin oli mulle uus juttu, pitääpä tutustua tarkemmin.
    jatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tarramonsteri messuilla sanoi, että heidän tarransa pysyisivät, mutta eivätpä taida noita tarroja kummempin pysyä.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!