Amalian Helmiä

17. tammikuuta 2014

Retkellä Raahessa

Käytiin viimme viikonloppuna mammakavereiden kanssa retkellä Raahessa.
Tarkoitus oli käydä lankaostoksilla Lennun Pajassa, mutta harmiksemme se oli juuri ehtinyt lopettaa, kuten Alman kammari johon oli tarkoitus myös tutustua. keksittiin reissu niin pikaisesti, ettei tullut edes Raahen tutuilta varmistettua liikkeiden tilannetta. Tosi harmillista, Lennun paja oli niin ihana liike, että sinne kannatti lähtä kauempaakin. 

Saatiin me silti aika hyvin kulumaan.
Kävimme Pattijoella vanhassa Edvardissa, josta kaveri teki todellisen vedin löydön. Hävitykseen menevistä kaapeista ja lipastoista oli otettu vetimet talteen.

Sitten suuntasimme kirppiksille. Kahdella kirppiksellä ehdimme käymään ja se minun lempikirppis oli myös suljettuna kuun loppupuolelle asti.

Retkeilijät ;)
Otin nuoremman tytön mukaan , joka tykkää kierrellä kaupoissa ja kirppiksillä.

Niin ihania rakennuksia tyhjillää.


Halusin päästä testaamaan kahvila Hipun, josta oli kuullut pelkkää hyvää.
Ja oli kyllä kehujen arvoinen - tyylikäs ja tilava.

Kirppiksiltä löytyi läjä päin nappeja, nappivarasto olikin aika laiha. Lisäksi marimekon ostin tilkkuja. 


ja mitä herkkuja.

Löytöpalassa piti piipahtaa kangasostoksilla. Ostin sielä ihan perus mustaa velouria ja kudetta vessan mattoon, joka on ollut tekeillä .... jonkun vuoden :) tuolla oli minusta edulliset hinnat puuvillavelour 12,90 metri, kun eurokankaassa maksoin 19eur/metri.

Tosi mukava reissu ja matkat meni nopsaa rupatellessa. Aina ei tarvitse lähtä isoon kaupunkiin, vaan pienemmissäkin riittä nähtävää

4 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen reissu, ja ihania herkkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis oli, kyllä tosi kiva. Ite tykkään matkustella kotimaassa ja nähdä pieniä paikkoja - vielä on paljon nähtävää

      Poista
    2. Siis oli, kyllä tosi kiva. Ite tykkään matkustella kotimaassa ja nähdä pieniä paikkoja - vielä on paljon nähtävää

      Poista
  2. Lennun kaupan loppuminen oli suuri takaisku, se oli yks mun vakiokohteista. Onneksi on nettikauppoja, vaikka olisi kivempi toki asioida oikeassa kaupassa, jossa voi hypistellä.
    Olipa hauska lukea tämä postaus! Kotikulmat vähän niin kuin "vieraan" silmin. :)

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!