Amalian Helmiä

29. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen muuttuneet suunnitelmat

Meidän pääsiäiseksi tehdyt suunnitelmat muuttuivat, kun pienimmäinen tuli kipeäksi. Suunniteltu mökkireissu pilkkimisineen, hiihtoineen, kelkkailuneen, sekä uimisineen ja lasketteluineen vaihtui kotoiluun ja pariin otteeseen lääkärissä käyntiin.
Onneksi yleisvointi oli pienellä hyvä, vaikka kuvasaldo pääsiäiseltä oli lähinnä tilanne kuvia pienestä ja meidän syömisistä.
Ihan koko pääsiäistä ei ollut alunalkaenkaan tarkoitus mökkeillä, joten oltiin edes hiukan varauduttu pääsiäiseen. Nyt toki olisi olleet kaupatkin auki, mutta mää kuulun siihen kastiin, joka ei osaa pyhänä shoppailla. Toki jotain välttämätöntä käytiin hakemassa, kuten normi sunnuntainakin saattaa kävelyllä maitopurkin siepata.
Mökkeilyn tunnelmaa saatiin, kun syötiin ensimmäistä kertaa tälle vuotta tuolla meidän pihakeittiössä, Hommissa. Omalla pihalla ulkoiltiin ja tuli ainakin nautittua perheestä. Pääsiäisenä ei muutenkaan ole samanlaisia työllistäviä perinteitä kuten jouluna. Meillä ei ole oikein perinteisiä ruokiakaan pääsiäiseksi, kun mummon lammaskin jäi nyt välistä. Mämmillä herkuteltiin ja meidän perhe oikeastaan vasta tänä pääsiäisenä pääsi kunnolla mämmin makuun. Lisäksi tytöt leipoi persikkaisen täyskärin. Isoja koristelujakaan ei meillä ollut, mutta noihin pääsiäisruoho muniin ihastuin, joihin idea löytyi tietysti pinterestistä. Siirsin ne kivituikuihin koristamaan kattausta.











2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kattaus ja tuo kakku, kuin ihana aurinko!
    Mukavaa tiistaita ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt katsoi kinuskikissan sivuilta idean noihin persikoiden asetteluun ;)

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!