Amalian Helmiä

11. joulukuuta 2016

Joulun odotus

Alle kaksi viikkoa jouluun!
 Rennolla asenteella ollaan valmisteltu joulua. Uuden elämäntilanteen takia odotukset joulupuuhista eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta kuinkas kävi! 
Joululeipomukset on pakkasessa, lähes kaikki lahjat on paketeissa tai paria isoa oman perheen lahjaa lukuunottamatta (nehän voi paketoida vaikka aattoyönä), joulukortit kirjoitettu (esikoinen onneksi hoiti koko korttirumpan)muutamaa puuttuvaa osoitetta lukuunottamatta. Ollaan askarreltu, niin yksin, kuin lasten kanssa - eikä ole ollut edes kiire! Perinteiset puolukkakranssit sain tehtyä ja uusi pillihimmelikin koristaa kattoa.
Ainoastaan loppuvuoden esiintymiset ja arviointi-, sekä kasvatuskeskustelujen kalenteriin sovittamien aiheuttaa vähän soveltamista, mutta onneksi on liukuva työtaika ja sinne voi mennä vaikka jo heti kuuden jälkeen. Vastapainoksi lasten harrastukset ovat jääneet jo joulutauolle.
Ollaan talkoiltu itse joulumarkkinoilla ja käyty hakemassa tunnelmaa myyjäisissä. 
Tänään otettiin rennosti ja käytiin ystävien kanssa sunnuntai lounaalla ja vielä päälle toisten kavereiden kanssa lapset ja isukki testasivat uuden juuri avatun Leo's leikkimaan Kempeleessä.
Joulufiilis on jo korkealla ja ajattelin illalla, kun jännätään Saaraa kirjoitella jo ostoslistaa jouluruokia varten.
Ensi viikonloppuna ajetaan pojat evakkoon ja tyttöjen kanssa aijotaan tehdä perusteellinen joulusiivous. Tytötkin saa lähteä mummolaan evakkoon, mutta kuulosti siltä että jäävät innoissaan huiskimaan kotiin. Minusta siivoaminen on jopa hauskaa, kun ottaa sen asenteen ja taidan olla tarttunut sen ainakin tuohon esikoiseen.

Rauhallista joulun odotusta!

Ripaus punaista

Leo's leikkimaassa väsytetty


Puolukkakranssi

Piparitalon rekennuskurssin satoa

Lahjat peittyi kääröihin

Viimehetken lahjatoiveet


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!