Viikolla ei saa otettua juuri kuvia, koska on pimeää. Kun lähtee on pimeää, kun kotiutuu on pimeää.
Viikonloppuna otin muka kuvia meidän uudelleen organisoidusta kodinhoitohuoneesta. Tuo kamera on tulossa tiensä päähän ja objektiivi johon saisi mahtumaan jonkunlaisen käsityksen pienestä tilasta heitti veivinsä jo joku aika sitten. Nyt ei siis tule hehkutusta tuosta kodarista. Vaikka täytyy todeta samaan hengen vetoon, että on meillä mennyt vessakin uusiksi, mutta sinne mahtuu vielä vähemmän.
Pihalle mahtuu ja viikonloppuna olikin ihanat ulkoiluilmat, kun maakin sai pienen lumipeitteen.
Poikien haalarit on oikein kotiäidin lompakon riemu, kun löysin juuri oikean kokoiset puvut kevään viimeisistä alennusmyynneistä. Ne on Lassietecit, joista meillä ei ole aikaisempaa kokemusta. Muutaman käyttökerran perusteella ovat mukavan malliset ja jotain särmää tuo vino vetskari ja erityisesti olen aina tykännyt suorista lahkeista lumilukolla. Nämä vaan jouduttiin pukemaan jo silloin, kun ei vielä ollut kunnolla pakkasta ja kangas tuntuu lähes imevän kuraa itseensä. Lika ei lähde mihinkään huuhtelemalla - eli ovat lumen ja pakkaskelin puvut.
On kyllä todella haastavaa tuo kuvaaminen tähän aikaa vuodesta. Itsekin suunnittelen joulukalenteria blogiin ja mietin vaan, että milloin saan niitä kaikkia kuvailtua, kun olen pari viikonloppuakin reissussa. Käytännössä pitäisi kaikki postaukset pohjustaa viikonloppuisin.
VastaaPoistaNo hui, joulukalenteri vaati kyllä aika paljon. itsellä hyvä jos kerran viikkoon joutaa koneelle :)
PoistaVoi miten kivan väriset haalarit! Pakkasilla pärjääkin hyvin ei niin teknisillä-haalareilla. Haaste on nämä nykyajan talvet , kun vettä ja kuraa riittää jouluun asti! Paitsi nyt! Aivan huippu syksy ollut! Kaunista ja kuivaa ja nyt jo satoi lumi! Ihanaa! Toivottavasti tätä riemua riittää :)
VastaaPoistaT. Sanniska
Voi, kun ne loskat ei palaisikaan. Pikkasen lunta lisää vain että pääsee hiihtään ja pulkkamäkeen, mutta kauheia kinoksia ei tarvi
PoistaHei! Jo pitkään teidän perheen juttuja lueskelleena, päätin nyt kirjottaakki😊 Hyvän näköset nuo haalarit, vetskari kyllä "elävöittää". Meillä on ollut yksi Lassietecin haalari ja oli kyllä täysin hintansa väärti. Löysin kauan ihailleeni kunnon punasen vieläpä edullisesti😉 Mukavan muhkea ja meni vielä toisellekki lämpöä jakamaan.
VastaaPoistaKiitokset elämänmakuisesta blogista!
T. Kati