Amalian Helmiä

14. helmikuuta 2017

tyylikäs vahakangas lapsiperheen pöydällä

Aikoinaan tyttöjen ollessa pieni, en tajunnut suojata pöytää tarpeeksi hyvin. Nyt pöytä olisi hiontaa ja uudelleen käsittelyä vailla. Sillä aikaa, kun mietin uutta pöydän väriä, niin pöydällä on oltava aina liina. Kauniita vahakankaita ei tahdo millään löytyä. Useimmat liinat ovat kerniä ja niitä ei ole niin helppo pitää puhtaana mitä kunnon vahakangasta. Jyskistä onneksi löytyi useampikin meidän tyyliin sopiva vahakangas. Tätä kuviota meillä on jo toistamiseen, kun nuorimmainen taiteili vanhaan liinaan oman luomuksen äidin pöydälle unohtamallaan merkkaustussilla - sehän ei lähde millään pois. Onneksi näillä on hintaa nyt vain 4euroa/metri, joku Marimekon kerniliina olisi voinut harmittaa enemmän. Ostin kevättä ajatellen myös samalla kuviolla olevan, mutta vaalean petroolin liinan.







Meillä on nuorimmaisella vatsa sekaisin, joten jäätiin poikien kanssa kotiin. Päiväunien aikaan on äidilläkin aikaa blogata ja kaivella vanhoja kuvia, kun isoveikka askartelee vieressä.

6 kommenttia:

  1. Voi, kiitos vinkistä. Tosi kiva vahakangas. Netistä selasin niin jyskissä näkyi olevan muitakin kivoja vahakankaita. Täytyypä poiketa myymälässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahakankaat on yleensä jotain kukka tai ruutujuttuja. Kernistä kyllä löytyy kivoja.

      Poista
    2. Vahakankaat on yleensä jotain kukka tai ruutujuttuja. Kernistä kyllä löytyy kivoja.

      Poista
  2. Anteeksi tyhmyyteni. Mikä ero on kernillä ja vahakankaalla. Milestäni teillä on juurikin vahakangas pöydällä. Vanha kansa puhui vakstuukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin. Minun käsitykseni on että vahakangasta on just tuollainen ja kerni kangasta jossa on joku käsittely. Googlailinkin ja verkkokaupoissa oli just niin että nuo mitä meillä on on vahakangasta ja kernit sellaisia kankaita. En mee kyllä takuuseen, mutta tämä on käsityksen äiti.

      Poista
    2. Kävin vielä varmistaan ja kyllä se niin on että tuo meidän kokonaan muovinen on vahakangasta ja pinnoitettu kangas on kerni, eli niin kuten epäilinkin.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!