Amalian Helmiä

20. tammikuuta 2011

Siivooja

Aikoinaan ennen ensimmäistäkään lasta sovittiin, että jos joskus olen töissä
ja meillä on silloin kaksi lasta meillä kävisi siivooja.
Ei sillä, etten pitäisi siivoamisesta -
minä suorastaan nautin siitä!
Mutta taas viimme lauataina mietin tätä siivooja juttua, kun oli taas perusteellisimman viikkosiivouksen aika niin toinen niistä harvoista vapaapäivistä kului siivoamiseen : (


Kenelle teistä käy siivoaja ja kauvanko teillä on käynyt?

Meillä on kerran käynyt siivoaja - miehen lahja minulle ennen veeruskan ristiäisiä - itse istuin sen ajan kampaajalla.


Kuinka usein teillä käydään siivoamassa, kuinka kauan se vie ja kuinka perusteellisesti se siivoaa?

Itse olin ajatellut, että jos aluksi se tulisi kerran kuussa tekemään sen perustteellisen siivouksen.
Itse siivoaisi nämä kevyemmät välisiivoukset, jonka ehtii tekemmään perjantai iltaja, jolloin ei viikonloppu tuhraannu siivoamiseen. Takuulla sitä siivoamista riittäisi viikonlopulleikkin - nytkin on menossa kaappien uudelleen organisointiprojekti, kun järkkäilen niitä taas toimivampaan tyyliin, heh  - kaappi kerrallaan.


Ja jos jollakin oulunseutulaisella käy siivooja niin millä tuntitaksalla?

Tänään jo aloittelin pikkuhiljaa siivousta niin ehdin suotittaa huomenna siivouksen sen lisäksi, että pyörähdän kotimatkalla loppualeissa.

8 kommenttia:

  1. Meillä ei käy siivoojaa, mutta niistähän saa kotitalousvähennyksen, joten kovista summista ei mun mielestä ole kyse. Jäiskö maksettavaa 20 e / tunti kun vähentää kotitalousvähennyksen.

    Meillä siivosi tänään anoppi silläaikaa kun olimme töissä, mahtava juttu.

    VastaaPoista
  2. Meillä on käynyt siivooja nelisen vuotta. Mies saa työsuhde-etuna 4h/kk, ja ensin käytettiin sitä 2h joka toinen viikko. Silloin oli yksi lapsi ja pienempi kerrostalo-asunto. Nyt kun on kaksikerroksinen ok-talo (ei kylläkään mikään iso) ja enemmän sotkijoitakin, vaihdettiin tuo että siivoja käy kerran kuussa sen 4h. Ehtii tehdä suht perusteellisen siivouksen, kaapit yms. järkkäilen ihan itse.

    Auttaa sen verran, että ei tarvitse itse pestä lattioita, siirrellä huonekaluja yms. Lasten lelujen keräilyä, pöytien pyyhkimistä yms. riittää silti jokaikiselle päivälle. Ei sillä, iso ilo tuo on!

    VastaaPoista
  3. Meillä neliöitä hieman yli sata kahdessa kerroksessa. Kaksi siivoojaa siivoavat asunnon kahdessa tunnissa ja maksaiskohan tuo jotain hieman alle sata euroa per kerta.

    VastaaPoista
  4. saako mainostaa? :) tutustu sivuun http://helpmax.sivustot.fi/

    VastaaPoista
  5. Heippa! Tästä en pitänyt postata munkin. Minä syksyllä etsin siivoojaa meille. Otin netistä firmoja ja niihin sitten soittelin. Olinkohan kolmeen soittanut ja vastaus oli kaikissa sama. On kiirettä, menee parin kuukauden päähän. Vakkari kohteita on jo niin paljon.
    Kuulosti niin kummalta etten jaksanut sitten enempää soitella. Kunhan vaan kartotin jos olis joku ottanut edes kuukauden sisään ekan käynnin. Sit ois kattonut työjälkee ja tehnyt sopparin kaks kertaa kuussa.

    Ja mä ottasin siivoojan koska voisin painua siks aikaa perheen kans mihin haluisin ja vois tulla vaan puhtaaseen kotiin :)

    Täällä hinta oli 34€/h ja siitä saa sen -60% kotitalous vähennystä.

    VastaaPoista
  6. Minä en noista siivooja hinnoista tiedä, mutta vinkkinä kertoisin, että jos siivoatte itse, niin älä pistä kaikkia siivouksia samalla päivälle :) Siivoa esim. vessa yhtenä päivänä, vaihda lakanat toisena ja sit vaikka perjantaille pikainen imurointia ja moppaus. Jos työt jakaa useammalle päivälle, niin ei yksi kokonainen vapaapäivä mene kokonaan siivoukseen ;)

    VastaaPoista
  7. Johanna - olen ajatellut, että jos alle sataseen jäi siivouskerta niin olisi aika kiva. Rempan jälkeen tuli tututksi tuo kotitalousvähennys.

    Marika - oi mitä luksusta! Tarkoitus meilläkin olisi juuri tuo perusteellinen siivous ulkoistaa ja kaappeihin en vierasta päästä - eikä varmaan kukaan osaisikaan siivota meidän kaappeja minua paremmin.

    Aarre - eli yheltä se nelisen tuntia - tuo hinta pysyis budjetissa.

    Anu - saapi tuollahan sais edukkaasti arviointi siivouksen!

    Sokrutin - ai vitsi - se ei olekkaan niin yksin kertaista. Viime talvena kävi täällä kerhossa ammattikoulun opettaja kertomassa mahdollisuudesta oppilastyöhän opettajan valvonnassa - pitäisi ottaa selvää mikä nyt on tilanne . jos oltaisiin tyytyväisiä niin oppilaallehan saattaisi löytyä heti töitä siivousrinkihommissa.

    Jonna - ajattelin postailla tarkemmin tuosta meidän siivoamisesta. Minä siivoan joka päivä jotain , mutta haluan vielä päälle että joku päivä viikosta kaikki "kiiltää" yhtäaikaa : ) - sillä se siivooja olisikin paikallaan, kun oma aika ei tahdo riittä sen toivotun tason pitämiseen sitten millää

    Nyt jatkaan eilen aloitettua siivousta ; )

    VastaaPoista
  8. Hei,

    Ensi suuri kiitos kivasta blogista ja sitten asiaan...

    Suosittelen lämpimästi siivoojaa. Meillä käy siivooja joka toinen viikko ja tekee perussiivouksen - eli pyyhkii pölyt, imuroi huolella ja pyyhkii lattiat sekä siivoaa wc:t ja kylppärin. Siivousten välillä imuroin ehkä itse kerran isoimmat villakoirat ja saatan pyyhkiä keittiön lattian, jos näyttää pahalle. Tämä jättää itselle aikaa järjestelyyn, jota kahden lapsen perheessä riittää ja välillä teen itse suursiivoukseen kuuluvia juttuja eli pyyhin isojen kaappien päällsiä, kattolamppuja yms. Meillä tällä systeemillä säilyy rauha maasssa :) Suosittelen!

    Tiia

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!