Amalian Helmiä

9. marraskuuta 2013

Siivouspäivä

Onko teillä tapana siivota tiettynä päivänä?
Meillä yleensä siivotaan perjantaina tai torstaina - mielellään jo torstaina.
Nyt kyllä venähti lauantaille ja pitäisi viitsiä nostaa pylly penkistä ja ryhtyä hommiin.
Itseasiassa minä kyllä tykkään siivoamisesta, silläpä oli tosi kiva päästä tähän buzzadorin vileda kampanjaan mukaan.
Sain siis testiin viisi erilaista luutua ja kuusi luutua jaettavaksi eteenpäin.
Jos sinä haluaisit päästää testaamaan erilaisia tuotteita ja antamaan niistä palautetta voit liittyä siihen vaikka minun värväyslinkistä.

Minä tykkään, että siivouksessa on kunnon välineet, silloin siivouskin on miellyttävempää. 
Ennen tuli hommattua erilaisia pesuaineita, mutta nyt jo pitempään on ollut pyrkimys mahdollisimman vähään pesuaineiden käyttöön ja lähes tuoksuttomiin.
Yksi joka paikan huippuaine löytyikin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Viikko sitten viikkosiivouksen yhteydessä korkkasin luutut:
Näitä siivousliinoja sain jakaa myös kavereille.
Itse pyyhin tällä pölyt ja ovet. Hyvin lähti sormen jäljet - ainakin siltä osin mitä harmaana päivänä niitä näki.
Parempi tarkastelu ajankohta olisi ollut kevät aurinko. Se mitä tässä oli positiivista pöly huuhtoutui hyvin veteen. Jotkut rätit, kun on sellaisia, että jos eka pyyhit pölyisen paikan ja sitten vaikka ovea niin se ovi onkin ihan pölyinen, vaikka olis viruttanut luua välillä.

Tässä keittiö luutussa on kaksi toimintoa, pehmeä puoli poistaa rasvan ja karkea puoli pinttyneen lian. Sen tämä luutu kyllä tekikin, mutta karkea osa ei ole kyllä kiva kädessä - varsinkin puristaessa kuivaksi. 
Toimiva liina, jonka joudun kuitenkin piilottamaan tiskikaappiin, koska lila (sekä violetti) väri eivät ole yhtäääään mun juttu - ainoa väri josta en tykkää.

Meidän eteisen iso peili on tahroilla noin puoilesta metristä alaspäin - jäppinen käy kovasti itseään peilistä ihastelemassa. Tällä liinalla suihkepullolla on kätevä nopsasti pyyhkäistä pikkusormen jäljet pois. Kerran viikossa pesen peilin lastalla ja vedelle, koska olen huomannut, että jos kokoajan vain pyyhkii suihkepullon avulla niin peiliin tulee harmaa kalvo.
Meillekkin pääsi jokunen aika sitten kotiutumaan kosketusnäyttö (minähän vähän vastustan kaikenlaisia pelejä ja vehkeitä), mutta tämä vehe kyllä tahriintuu varsinkin lasten käytössä. Kyllä tuo liina sormenjäljet puhdisti - kokemusta tällaisten puhdistamisesta, kun ei juuri ole niin en osaa sanoa oliko hyvä luutu.


Mutta tähän kylpyhuoneen sieniliinaan rakastuin - tätä voin todellakin hyvällä omallatunnolla suositella!!! Tämäkin on kaksipuoleinen - nukkapuolella pestään ja kiiltävällä kiillotetaan.
Pesen kylppärin laatat noin joka toinen viikko. Täällä on varmaan vesi sellaista kalkkeuttavaa. Monenlaista päng likaon poissa ainetta olen käyttänyt. eka hengittämättä ainetta seiniin - vaikutus ja sitten jynssäämään suojaimilla varustettuna - sitten suihkulla virutut. Viimeksi oli just kaksi viikkoa sitten suihkutilan seiniä näin pamautellu ja nyt jo tuntui seinän alalaattojen pinalla sellaine nihkeä pinta. Mutta uskomatonta pelkällä vedellä ja tällä hankaamalla (ei edes voimaa käyttäen) lähti tämä tahma pinta pois - ei tarvinnut kauheeta vedellä lotraamista ja suojaimet lähtee nyt roskiin.

Täältä löytyy lisää luutuja

ja nyt hommiin!!!!

8. marraskuuta 2013

Mekkoja ja vielä lisää mekkoja

Riikka heitti mekkohaasteen ja ensin ajattelin, etten tohdi siihen tarttua.
Viikatessani vaatteita tyttöjen kaappii huomasin silti räpsiväni mekoista kuvia.
Laskin vain kaapissa olevat mekot, en jemma lootia - pieniä tai isoja - enkä kesämekkoja.
Puolustukseksi sanottakoon, että tyttöjä on kaksi ja mekot on siitä käteviä vaatteita, että noin isoilla tytöillä menevät parhaimmillaan parikin vuotta, ensi helma pitkähkönä ja sitten melkein tunikana ja jos sattuu olemaan vielä hihaton tai 3/4 hihallinen.

Neulemekot
vasemmalta oikealle pomdelux *4, wheat *2, Rabalder*2, Po.P*2 ja Vertbaudet*2 +hm1

 Sekalaista mekkoa: äidin vanha, Kappahl, pompdelux*2, Vetbaudet*2

Minusta yksi pompdeluxin ihanin mekko ja meidän pidetyimmät mekot

Joustofrotee:
Metsola*2, Äidin tekemät Metsolan kankaista*2 metsola *3 ja napikas

 Trikoo mekot
Geggamoja*2, P.oP *2, Ebbe, Gugguu, me&1*2, Nosh

Farkkumekot:
Pompdelux,HM, Ikioma*2

Velourmekot:
Me&i*2, Po.p

43mekkoa - ei tuo luku niin paha ollutkaan (jos ei muisteta niitä jemmassa olevia kesämekkoja, joita on varmaan melkein sen saman verran)

Siivoillaan sittenkin huomenna

Edit: Haastan tähän Sinin ja Rean.

Kotileikit

Niin tuo aika menee nopsaa ja lapset kehittyy.
Nyt jo se tuo vauva tuolla täyttä vaihtia kotista leikkii, huoh.
Kaikkea samaa pitää tehdä mitä siskotkin ja mukaan on päästävä.

Nuo puulelut ovat kestäneet hyvin monta vuotta leikkejä ja kolluutusta ja ovat edelleen myös kauniita katsella.


Poika itsessään on kyllä aktivoinut tyttöjä ja heidän kavereitaan nukkeleikkeihin, joka minusta on ihanaa, että vielä leikitään perinteisiä nukkeleikkejä.


Kerran jopa koulukaveri tuli oman "vauvansa" kanssa kylään - ihana.


Vaikka vauva on saanut sen aikaan, että kotista edelleen leikitään. Nostetaan se "isä" useasti ulos "leikkaamaan nurmikkoa pois sotkemasta kotia". 


Rattoisaa perjantaita! Me aletaan viikkosiivouspuuhiin ja palataan siihen illalla tai huomenna...

7. marraskuuta 2013

Metsolan ystävämyynti

Ostettiin me muutakin, kuin kankaita sieltä Metsolan ystävämyynnistä.
Niin ja ysmyt on 9.11 asti, että vielä ehtii.


Ysmyilyt netistä ja livekaupasta

Ainakin kengät vaikuttavat hyviltä


Pyyhkeitä oli molemmissa, mutta tilasin omani jo verkosta - ihanan raikkaat!

Kavatit sain verkosta alle kolmenkympin ja on hyvän tuntuiset.
Verkosta lisäksi moonkidsin hellehattu 3 ja jotain euroa, mutta meni jos odottamaan lämpimämpiä ilmoja.
Hattuun sopiva haalari oli ostettujo aikaisemmin.

T- paita pojulle - kaikki Metsolan T-paidat oli 6.90 ja niitä oli tarjolla minusta aika palkon.

Metsolaraitaa, jumppi 20eur ja body normilla, jotta sain omani ennen kun loppuu.

PS. Olen seurannut, kun Metsolan fb-sivuilla aina purnataan, että miksi samat jutut ei oo netissä. Kuinkakohan monella verkkokaupalla on samat jutut molemmissa? Metsolan verkkokauppa on nyt vielä ulkoistettu/erkautettu eli eri tavarat senkin takia molemmissa. Sen lisäksi meillä pohjoisessa on sentää Metsola - kadena saa lukea Etelä-Suomen jatkuvia ysmyilyitä ja Metsola kuitenkin ysmyili myös netissä, jota moni ei tee.

6. marraskuuta 2013

Väreistä ja kankaita Metsolan ystävämyynnistä

Sattuipa sopivasti, kun oli sovittu, että menen tänään keskiviikkona kauppaan, niin Metsolassa starttasi kaupan ystävämyynti. Verkkokaupassahan se oli jo viikko sitten.
Jos oli nettikaupassa hulinaa, niin oli sitä tänäänkin.
Minulle ihan yllärinä tuli, että kaikki normaalihintaiset kankaat on -30%. Se on minusta jo aika hyvä ale kankaista!
Kannattaa siis nyt mennä kangasostoksille.


Olen verkkokauppoja kolunnut ja etsinyt kangasta, joka sopisi pojalle P.oPin cirkuksesta ostettuihin rusettiin ja sukkiin. Ajatuksena oli ommella jotain tytöille samistelua.
No siellähän se täydellisen vihreä kangas oli kerhokaverin sylissä. 
Nyt enää täytyy päättää mitä siitä omepelen - hameet vai liivihameet vai hihalliset mekot...
Keltaisesta joustofreteesta tulee leggarit ja raidasta sellainen laatikkotunika - juuri eilen leikoin kaavat ja ajattelin, että raitaa tähän.

Kangaskuvista aasin siltana väreihin.
Kuinka paljon onkaan värit kirkastuneet parissa vuodessa - ennen tykkäsin enemmän muretuista väreistä, mutta nyt ollaan menossa selkeästi perusväreihin. Mustavalkokeltaista on tullut viljeltyä viime aikoinan ja valtaosa tämän pinkankankaista on jo muuttunut vaatteiksi.



Jopa vihreää on meille kotiutunut enenevissä määrin ja ihan viime aikoina sinistä, jopa tyttöille.
Koskaan meillä ei hirveästi ole ollut vaaleanpunaista (pikkuisen pikku prinsessoilla tietysti), jopa esikoisen kastepäivän mekko oli vaaleansininen ja kyllä sitä etsittiinkin!
Ei me olla hempeitä ja Pompdeluxia unohdettu - edelleen siitä meillä tykätään.

5. marraskuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti

Taannoisten Hullujenpäivien monesti pläräämästäni kuvastosta jäi mieleen ne sisustusosaston tuotteet. Jopa minä tunnistin desing tuotteet, string-hyllyt jne. Se on kyllä ihan blogien ansiota, että minä ne tunsin.  En tiedä olisiko näistä klassikoista tullut ilman blogeja näin suosittuja? Blogit on kyllä hyviä markkinointikanavia. Jostain lehdestä luin, kun joku antoi sisustusvinkkejä oman kotinsa pohjalta, että älkää lukeko blogeja - niissä pyörii samat asiat. Ei minusta siitä mitään haittaa ole jos joku on bongannut kauniin asian ja jakanut löytönsä. . Itse en sisustusjutuissa ole niinkään ottanut vinkkejä vastaan, vaan ehkä puskenut omalla tyylilläni. Ne mitä blogeissa vilisee ja löytyy meiltä on ikean kerniliina ja beståå lastenhuoneessa - hyvin ikea painotteista. Lastenvaatteissa sitten senkin edestä olen saanut vinkkejä blogeista. Vasta törmäsin myös hyvää blogikirjoitukseen (ei harmikseni tullut laitettua muistiin kenen), jossa pohdittiin luoko blogit kliseen siitä, että joku tavara on kaikille? Vaikka ne monessa sisustus blogissa vilahtaisikin ei niitä välttämättä kenenkään tutun kodissa olekkaan, eli luoko blogit kliseen, että jotain on kaikilla vaikka se vain on parilla bloggarilla - se on tämä netti.

Silti:


Tuli hankittua tämä nappityyny,  joka on jo useammassa blogissa vilahtanut.

Ihana väriyhdistelmä sai aikaan sen, että halusin toisenkin saman värisen tyynyt.
Neulekahvilassa opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä - toiselle puolelle tuli yksi iso neliö


ja toiselle puolella neljä pienempää

Ensin ostin ohuempaa lankaa, mutta en tykännyt lopputuloksesta - vaan hommasin paksumpaa - johonkin pitää kuitenkin se ekana ostamani lanka kuluttaa - ensin tein uudemman version jo aijemmin tekemästäni kännykkäpussista.

Piti tulla vielä vähän jalostamaan ajatuksia meidän välipalakeskustelun pohjalta. Meille tuli extempore perhekerhon jälkeen mammakavereita kahville ja en tieten ollu siihen mitenkään valmistautunut (silti ihan perus siistiä täällä oli -vuoteet petattu ja pöydät pyyhitty). Mutta olipas kiva, kun tuttuva, joka ei meillä ole ennen käynyt tykkäsi meidän sisustuksesta -"oi, pitää katsella tarkemmin", "hän ihan mykistyy". 
Sitä, kun tuossa itseksekseni kertasin hyvällä mielellä, koululainen palautti mamman maan pinnalle ihmettelemällä miten joku tästä sekalaisesta voi tykätä :) 
Voi, että koteja ja sisustustyylejä on niin paljon kauniita. Tämä meidän koti on pitkällä ajalla muokkaantunut ja tulee monesti ihasteltua modernia ja vaikka country- tyyliä.
Eskarilaisen kaverin koti on juuri sellainen ihanan coutry-tyylinen ja muistan sitä heille ihastella - eskoinen oli viimeksi mukana, kun sisko haettiin kotia ja hänkin sitä moneen otteeseen kotimatkalla ihasteli.
Tänään kahvitellessa virisi juttua edullisesta sisustamisesta ja palaan siihen toisella kertaa (tässäkin jutussa jo pituutta ja varmaan 100 kirjoitusvirhettä)

4. marraskuuta 2013

Wanhassa vara parempi (talven ykkös kengät)

vai miten se menikään.
Ei kannata muuttaa hyväksi todettua ja lähteä kokeilemaan uutta, 
ainakaan aina.
Meillä on menty valtaosaksi Kavatin kengillä jo siitä, kun tytöt oli pieniä ( tämä olen ehkä sadasti maininnut). Väliin on kokeiltu talvikengissä Vikingejä - liian paljon tarroja - liian kapeat, liian vaikeaa. Viimeisin kokeilu on Budgaardit - taas liian vaikeaa.
Eli palataan kavateihin.
Toinen mikä on todettu hyväksi niin perus Lahtisen huopikkaat. Lämpimät, kevyet ja kauniit - ei tarvitse erikseen talvella mekko kenkiä, vaan huopikkailla mennään.


Perjantaina körryyteltiin pojan kanssa uudistuneen Limingantullin Prisman avajaisiin huopikasostoksille.
Lasten mallit 79 ja aikuisten 99. Kuulemma Hobbyhallistakin saa kohtuuhintaan.


Ostin nyt itsellekkin, kun entiset luottokengät Lapikkaat alkoivat olemaan tiensä päässä, eivätkä oikein edes lämmittäneet.


Lumia odotellessa!

3. marraskuuta 2013

Isänpäivälahja

Perhetuvalla teimme isänpäivälahjoja, kun Tinniina veti meille kankaanpainantaa.
Me pojun kanssa painettiin isille t-paitaan sydämen kohdalle pojun jalan jäljet. Tytöt oli koulussa ja eskarissa niin heidän jalat ei olleet käytettävissä.
Alkuperäinen suunnitelmani oli painaa boksereihin peppuun jalan jäljet - Potku persuuksiin, mutta en tähän hätään löytänyt kuviottomia valkoisia boksereita. Väriä oli kuitenkin myös valkoista, joten taidan ostaa mustat ja painaa sitten ensi viikolla.
Täällä ja täällä muuten edellisvuoden isänpäivälahjat - tänne tullan paljon hakusanalla isäpäivälahja ;)
Oih - tuolta vuoden takaa löytyi myös massukuvia ja vuosi sitten oli meidän tyylilyylien " a few seconds of fame" :)




Karmivaa

vai oliko?
No me ei ainakaan saatu loihdittua itsestämme kovin hirveitä.
Pari päivää sitten tuli kutsu halloween juhliin. Näissä paikallisissa kaupoissa ja prismassakin oli tosi suppea tarjonta rekvisiitasta, tekohampaita etsittiin tuloksetta. Lakana kyllä ostettiin, mutta se jäi nyt käyttämättä tähän tarkoitukseen.
Joten soveltamalla mentiin...

Kaapista mustaa päälle

 tukat takkuun ja kynsiin mustaa kynsilakkaa (joka piti heti kotiin päästyämme poistaa)

viemiseksi askareltiin naapurin valkoisesta kartanosta varastamallani vinkillä tehtyjä pusuhaamuja.
Piipunrassista ja askartelupalleroista tehtiin hämähäkkejä, yksi kiipeää kohta äitin kaulalle.

Päähän pojalle kissankorvat, nuoremmalle tytölle noidan hattu, koulaiselle kiinnitettiin pantaan vuosi sitten saatu lepakko.Äidin hiuksiin mustia perhosia, kun mustaa kartonkia ei ollut, mutta tytön synttäreiltä oli jemmassa mustia pillin koristeita - uusio käyttöön nämä siis.

hiuksiin vapulta jäänyttä tukkaväriä. Kasvomaalaukset olisin tehnyt, jos tytöt olisivat halunneet.


Juhlat olivat hauskat ja tarjoilut hyviä - kiitokset vaan emännille, jos satutte lukemaan ;)

2. marraskuuta 2013

Pikkumies

Jatketaan ompelulinjalla - pikku miehelle miehekkäät housut :)
Kankaan sain joskus tädiltä - varmaan vähintää 80-luvulta.





 Resorit vyötäröllä ja lahkeissa saa lappuhaalarista miellyttävät päällä ja helppo liikkua.

Yksi lauantai aamu herättiin pikku miehen kanssa aikaisin ja äitiä ompelukset syyhytti, joten surautettiin nämä. Vähän aikaa meni miettiessä, että miten tuo vyötäröresori etulappuun laitetaan.

1. marraskuuta 2013

Päähine, myssy, pipo, lakki vai hattu

Minähän jo aikaisemmin kerroin niistä prisman edukkaista Fredriksonin lakeista.
Viimme kerralla, kun kaupassa kävin huomasin, että niitä onkin ripoteltu vähän sinne ja tänne.

Naisten osastolta löytyi nämä - vaikka pienimmät koot oli alle 50.

Hinta siis edukkaampi kuin monessa muussa paikassa

Nämä ihanuudet oli siellä "teini osastolla" - tuo harmaa tupsu pipohan pojalta jo löytyy


Alelaarissakin jotain -40%

Piti siis täydentää meidän valikoimaa tuolla mustalla, mutta luulen että äiti joutuu hakemaan vielä itselleen.


Sovitus kuvia koululaisen päässä - menee kyllä tarvittaessa äidinkin päähän.