Amalian Helmiä

7. marraskuuta 2013

Metsolan ystävämyynti

Ostettiin me muutakin, kuin kankaita sieltä Metsolan ystävämyynnistä.
Niin ja ysmyt on 9.11 asti, että vielä ehtii.


Ysmyilyt netistä ja livekaupasta

Ainakin kengät vaikuttavat hyviltä


Pyyhkeitä oli molemmissa, mutta tilasin omani jo verkosta - ihanan raikkaat!

Kavatit sain verkosta alle kolmenkympin ja on hyvän tuntuiset.
Verkosta lisäksi moonkidsin hellehattu 3 ja jotain euroa, mutta meni jos odottamaan lämpimämpiä ilmoja.
Hattuun sopiva haalari oli ostettujo aikaisemmin.

T- paita pojulle - kaikki Metsolan T-paidat oli 6.90 ja niitä oli tarjolla minusta aika palkon.

Metsolaraitaa, jumppi 20eur ja body normilla, jotta sain omani ennen kun loppuu.

PS. Olen seurannut, kun Metsolan fb-sivuilla aina purnataan, että miksi samat jutut ei oo netissä. Kuinkakohan monella verkkokaupalla on samat jutut molemmissa? Metsolan verkkokauppa on nyt vielä ulkoistettu/erkautettu eli eri tavarat senkin takia molemmissa. Sen lisäksi meillä pohjoisessa on sentää Metsola - kadena saa lukea Etelä-Suomen jatkuvia ysmyilyitä ja Metsola kuitenkin ysmyili myös netissä, jota moni ei tee.

9 kommenttia:

  1. Juu, minäkin oon hieman huvittuneena seurannut Metsolan facebookkia.. Melkein tekis mieli sanoa, että hankkikaa elämä hyvät ihmiset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi on viestisi jäänyt huomaamatta tuolla sähköpostissa, mutta ei tässä mitään sellaista ollut miksi en tätä hyväksyisi. Juu enpä ole käynyt purnaamassa jostain etelä suomen ysmyistä ;) on tässä muutakin ja jos sattuu ettei jotain saa niin ei ja sitten katellaan muuta.

      Poista
    2. heh, uusi viestihän tämä olikin - nyt näky sähköpostissakin ;)

      Poista
    3. Vaikka toisaalta ymmärrän kyllä sen, että harmittaa, jos jotain ihanuutta ei saa :) Tiedän tunteen!! Mutta eipä se nyt firman vika sentään ole..

      Poista
    4. Niin ja tarkennettakoon vielä, että en sii edess ajatellutkaan niin, että sinä olisit purnaamassa :)

      Poista
    5. Oi, en saanut sellaista käsitystä. Tämä kirjallinen viestintä saattaa antaa joskus väärän käsityksen. Harmittamaan se, mutta ei niin paljon että lähtis valittaan, kun tietämään sen että ale tuotteita on vähän. Sekä se että myydään vain liikkeessä on myös hyvin yleistä. Yleensä ysmyt on vain liikkeessä ja joskus olen lukenut, että jollain jopa käytössä vain käteinen.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!