Eksyin aamu kahavin lomassa H&M.n sivuille ja siellä olikin ale alkanut. Ilmeisesti aika vasta, kun oli vielä niin hyvin kokoja.
Arkinen blogi neljästä lapsesta, kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta, lastenvaatteista, lapsiperheen kodista, ompelusta ja muista puuhista. Tällä hetkellä blogi päivittyy mökkiprojektilla.
30. marraskuuta 2009
29. marraskuuta 2009
päivällinen
Tänään tarjottiin mummoille ja papoille päivällinen - tätä pitäisi harrastaa useamminkin, kun on niin ihana häärätä ja säheltää. Meillä työn jako menee yleensä niin että mää hoidan eturuuan, jälkkärit ja kattauksen (+siivous ; ) ) ja mies pääruuat. Vieraita odotellessa kiva ajan tappojuttu on ottaa kuvia itse laukasevalla - jokainen saa vuoron perään painaa nappia ja sitte juostaa. Tulos on mitä sattuu, mutta hauskaa on!
Kattausta - oisin halunnu noihin omppujen alle sammalta, mutta en ehtiny etsimään ja satoi kaatamalla vaikka muutteui onneksi lumeksi iltaa kohden. Nuo pellavaliinat on niin vaikea, se piti välillä pestäkkin että saisin tarpeeksi kosteaksi ja silti on mitä on... plääh.
minä olen onneton kakkumaakari, mutta marsipaania käyttäen siitä tuli kohtalainen... piti kaulita mahollisimman ohkaseksi ettei ois liian äklö ja sitten kreemi ehti jähmettyä niin tuli pari kokkaretta päälle enne, kun älysin sitä lämmitää uudestaa... ensi kerralla taas viisaampi.
Epe on ollut tämän päivän lentävä yksisarvinen.
22. marraskuuta 2009
Tänään käytiin juhlimassa serkku tytön nelivuotis synttäreitä.
Väsyneet juhlijat kotiovella. Isomalle neidille olisi myös hienostelutakki, muttei se suostu sitä päälle laittamaan : (
Tytöistä ei saanutkaan juhlamekoissa kuvaa, kun lähtiissä oli liian kiire ja tulessa Veeruska oli jo oman mekkonsa sotkenut suklaaseen ja isompi neiti riipi vaatteet pois heti sisälle päästyään, Mutta vaihteeksi kuva vaikka mammasta - kirppikseltä taannoin ostetussa pallopaidassa, mummolta "perityssä" kasarivyössä, kaulassa ite punoma kaulakoru. Hiuksissa kokeilu nutturasta, jonka lahjalehtenä tulleesta Ellestä pongasin: hetki rullilla, kevyt tupeeraus, niskaan löysä ponnari ja löysästi pinneillä niskaan kiinni. Yleensä minun hiukset on liian pitkät ite tehtyihin nutturoihin vaan tuo onnistu hyvin (hyvin myös pysyivät kiinni).
Yhtenä iltana väsäsin myös toiselle mummolle joululahjan, makeanveden helmistä ja metallihelmistä... tuo lukko oli minusta ihana.
20. marraskuuta 2009
Uhmasimme tänään possunuhaa ja kävimme vähän kirppistelemässä. Eipä tuota ole tullut aikoihin kirppis- tai lastenvaate blogauksia kirjotettukkaan.
Veeruskalle hilfigerin liivihame ja zaran neulepoolo, jotka pääsevät heti sunnuntaina käyttöön serkkutytön synttäreillä.
Leikkihuoneeseen uudet verhot, jotka heti silitin paikolleen.
Reippaille kavereille perjantain ja karkkipäivän kunniaksi palkinnot. Isompi neiti oli jo pikkareissa, ettei häntä viitsiny kuvata. Mihin noita lastenvaatteita tarvii edes, kun ei noilla vaatteet pysy päällä, kun juuri ulkoilun ja kyläilyn verran.
16. marraskuuta 2009
Tilaus
Elloksen alelehdykkä tupsahti päiväpostin mukana. Piti heti laittaa tilaten mammalle vähän kampetta. Joskus näinkin, että tytöt saa tyytyä yhteen pallovilttiin (kahella eurolla). En pahemmin edes vilkaissut lastenvaatteisiin vaikka elloksen lastenvaatteista tykkäänkin, mutta meillä odottaa kolmelaatikollista uusia vaatteita.
13. marraskuuta 2009
Tentti meni luultavasti hyvin - siltä ainakin tuntu. Myös meilkein kaikki joululahjat on ostettu tai ovat matkalla. Vain papoille kietaisupyyhkeet jostain nappaan ja ... niin eipä sittenkään mitään ; )
nyt jännäilen tuleeko mulle se nöfnöf- tauti vai ylireagoinko... rintakipeähkö, kurkku kipee ja naattelo... kai se ois jo kuumeen nostanu, kun aamupäivästä asti ollu.... plään turkasen ahistavaa tämä hermoilu mokoman taudin takia!!!!
12. marraskuuta 2009
kukkanen vessassa
Meillä on veskissä tällainen kukkanen tai olisikohan kuitenkin puu, piristämässä muuten niin tavista veskiä.
Tuunailin sen tämmöisestä Ikean koristetarrasta.
11. marraskuuta 2009
mitä tekee äiti
Meidän äitillä on perjantaina tentti, mutta mitä tekee äiti?
No, äiti tietysti askartelee tai leipoo lasten kanssa, joka päivä.
Aloittaa melkein suursiivouksen, mutta kahden päivän migreeniputken ansiosta tyytyy kaikkeen pieneen järjestelyyn (migreeniin auttaa lääkitys, mutta lääkkeet vetää veteläksi).
Äiti virkkaa kauan aikomansa myssyn,
sekä helmeilee pari korua.
No tämän äitin opiskelu on lähinnä oman mielenterveytensä säilyttämistä, josta on myös muutakin hyötyä. Siksipä äiti ottaa perjantai päivän ihan itselleen ja lähtee jo yhdeksäksi iskän kyydillä koululle, vaikka tentti onkin vasta viideltä - onhan äiti värkkäillyt ja touhuillut lasten kanssa ne muut päivät. Aikoo äiti tietysti tenttiin luvun välillä pyörähtää kirpparilla ja nauttia koulunruokalassa rauhassa, ehkä yksin muiden valmistaman hyvän ja tervellisen, sekä edullisen lounaan ja saattaapa mussuttaa päälle vielä munkkikahvit.
No tämän äitin opiskelu on lähinnä oman mielenterveytensä säilyttämistä, josta on myös muutakin hyötyä. Siksipä äiti ottaa perjantai päivän ihan itselleen ja lähtee jo yhdeksäksi iskän kyydillä koululle, vaikka tentti onkin vasta viideltä - onhan äiti värkkäillyt ja touhuillut lasten kanssa ne muut päivät. Aikoo äiti tietysti tenttiin luvun välillä pyörähtää kirpparilla ja nauttia koulunruokalassa rauhassa, ehkä yksin muiden valmistaman hyvän ja tervellisen, sekä edullisen lounaan ja saattaapa mussuttaa päälle vielä munkkikahvit.
6. marraskuuta 2009
postilaatikosta löydettyä
Posti on tuonut mukanaan mukavia, jouluisia yllätyksiä. Meidän perhe lehden liite ja joulu - lahja lehti ovat pullollaan ihania jouluisia ideoita.
24. lokakuuta 2009
kunhan ihastelen
Iltani ratoksi seilainen netissä ja pohdin rämäyttäskö tilauksen. Meillä on kyllä nyt tytöillä kampetta jo yli omien tarpeiden, mutta ...
Vielä en oo tilaanappia painassu vaikka ostoskoriin oon keräillytkin.
23. lokakuuta 2009
Tunnustus
Tänään minua odotti viesteissä Tuusiksen antama tunnustus,
jopas tämä toi iloa tahän harmaaseen päivään. En oikein tiedä ollakko vielä syksy vai jo talvi, kun meidän pihalla on ihan pikkiriikkisen lunta ja tytöt koittivat laskea mäkeä tuosta pikku nyppylästä.

Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä
Minä haluan antaa tunnustuksen:
Soilelle - sisustusta minun makuun ja kuvia on niin ihana katsella.
Vauhtivekaroiden äidille - poikien ihanan pirteät vaatteet piristävät jos mikään ja nyt odotan bloggauksia remontista ; )
sekä prinsessa trion äidille - kauniita kuvia tyttö perheen arjesta
joulu mielessä
Ulkona leijailee hiljallee lumihiutaleita - tulee aivan jouluinen olo.
Olen jo kotvan miettinyt joulun "koristusteema" : ) (joo, joo ihan höpsöä).
Toissa jouluna kotimme puketui perinnetyyliin oli olkipukkeja ja punaista. Viimme vuonna taas modernin väliaikaisasunnon sanelemana hopeaa, sinistä ja valkeaa -> kuvia täällä.
Nyt asutaan perinnehenkisessä talossa ja tytöille odottaa nämä riihipeikon mekot. Olkipukit saa pysyä laatikossa tänäkin vuonna ja taidan jättää laatikkoon ne siniset pallotkin ja sinisen pöytäliinan. Selailin vanhaa kotivikkiä ja sieltä löyty tällaisia kuvia.
Myös kivoja kuvia löytyy vanhasta joulukirjastani..jpg)
Eli jos nyt laatikosta etsitään punaiset pallot (vai olikohan mulla punaisia palloja? ), silitetään valkoinen liina, käydään hakemassa havuja ja ostetaan valkeita kynttilöitä ja punaisia ruusuja ja saa ne hopeiset jutut tänäkin vuonna tulla jouluumme.
20. lokakuuta 2009
kotiäidin vaatteet
Törmäsin tähän ongelmaan aikoinaan jäätyäni ensimmäiselle äitiyslomalle - kaapissa oli työvaatteita; paitapuseroita, suoriahousuja jne ja vastaavasti colitseja koti-iltoihin. En tykkää olla kotona farkuissa, ainoastaan jos on vieraita. Vastaavasti aina colitseissa läköttäminen saa aikaa minulle jotenkin nuhjuisen tunteen. Minun leppareiksi ovat muodostuneet kotipäiviin cargomalliset housut ja leggarit. Kerhoon tai kauppaan vetäisen jalkaan kyllä farkut, jotka on ropan mallin sanelemana aina tumman siniset, joista taas kerhossa kontatessa haalistuu polvet. Farkut eivät myöskään voi olla matalalla vyötäröllä, jos ei halua paljastella lattialla polvet koukussa istuessa. Paidat taas neuleita tai trikoopaitoja neuletakin kanssa. Trikoo & neuletakki toimii tällaisella vilukissalla, kun voi nopeasti sipaista lämmikettä ja taas touhutessa heittää helposti pois.
Omat vaatteet suurimmaksi osaksi tulee tilattua, jos ei pääse sitten yksin kaupoille. Sovittaminen lasten kanssa on tuskaa, kun toinen aukoo verhoa ja toinen ryömii pölyisellä lattialla. Näistä perinteisiltä nettikaupoilta on hyvä tilata laskulle useampaa kokoa ja eri värejä ja ilma rahan liikuttelua saa palautettua.
Omat vaatteet suurimmaksi osaksi tulee tilattua, jos ei pääse sitten yksin kaupoille. Sovittaminen lasten kanssa on tuskaa, kun toinen aukoo verhoa ja toinen ryömii pölyisellä lattialla. Näistä perinteisiltä nettikaupoilta on hyvä tilata laskulle useampaa kokoa ja eri värejä ja ilma rahan liikuttelua saa palautettua.
Ellokselta
HM.ltä

Äiteen kerho- ja kotivaatetusta
Onko muilla minkälaisia vaatesuosikeita tai vinkkejä kotiuluun?
19. lokakuuta 2009
Haasteeseen Keltainen
Ensin ajattelin, että eihän meillä ole mitään muuta keltaista, kuin fiskarssin sakset : ), mutta
aamutouhuilla huomasin, että löytyyhän sitä.
Myös molemmilla on keltaiset välikausitakit. Himoitsin myös viimme talvena Veeruskalle keltaharmaata toppahaalaria, mutta ois menny kaikki asusteet uusiksi. Olen myös jo suunnitellut ensi kesäksi tyttöjen makkariin keltasävytteisien sisustuksen käyttäen iso mummon "perintöjä". Meinasin maalata myös entisen talon lastenhuoneen seinät keltaisella, mutta sitten muutettiin. Aikoinaan epeä odottaessa hommasin keltaisia lastentarvikkeita: imetystyynyn, kopan reunus hörhelöt, hoitoalusta jne.
Että kyllä minä keltaisesta pidän, vaikkei sitä meiltä nyt niin hirveästi löydykkään
(fontti on ennemminkin oranssia, mutta keltainen näkyi niin huonosti)
13. lokakuuta 2009
6. lokakuuta 2009
5. lokakuuta 2009
Ensilumi
Olipa hyvä, että eilen hain ne talvikamppeet - tänään tuli meille talvi ja ensi lumi!!
Äiti sai kylmän herätyksen; Peitto vain kiskaistiin päältä ja "YLÖS, LUMI!", herättäjänä Veeruska.
Meillä oltiin tänä aamuna harvinaisen ripeita ulos lähtiöitä ja haalarit vilahtivat päälle ihan itsestään : ) Olisi vaan äitikin saanut etsiä ne talvikamppeet, kun villatumput ei oikein ole hyvät lumiukon tekoon.
25. syyskuuta 2009
haasteet
Tällä viikolla on kiertänyt useampi haaste. Oli ihan pakko osallistua vielä viimme metreillä. Huomasin tuon minun telkkumakuni hieman poikkevan muista ja siksipä tässä vastaus haasteeseen lemppari telkku-ohjelmat:
1. vain muutaman huijarin tähden, peräkämarin pojat jne
4. karjalan kunnailla
------------------------------------------------------
Minielämää blogista;
3. Kun taivas repeää ja taivas sinivalkoinen
5. sisutus ja lifestyle ohjelmat, joskin kiinostus niihinkin on laskenut.
eli = minä en käytännössä katso nykyään telkkaria lähes ollenkaan (karjalan kunnailla uusia jaksoja odotellessa) .
------------------------------------------------------
Haaste unelmakoti:
Minielämää blogista;
"Pistänpäs liikkeelle maanantaihaasteen aiheesta unelmakoti. Raha ei tässä unelmakodissa ole esteenä. ;) Eli jos jo asut unelmakodissasi tai vasta haaveilet siitä, niin millainen unelmakotisi on? Onko se omakoti- vai rivitalo vai kenties jotain muuta? Millainen sisustus kodissasi on? Sijaitseeko unelmakotisi maalla vai kaupungissa?"
Me asumme nyt siinä "realistisessa unelma kodissa", josta bloggasin jo viime talvena.
Mutta voih jos raha ei olisi esteenä... on jo pohjapiirustus valmiina unelma kansiossani - iiiso vaatehuone, kuraeteinen, arki ja pyhä olkkari, Kannustalo tyylinen, rinnetontilla, ehkä merenrannalla, remontoitaisiin parin vuoden välein kun rouvan maku vaihtuu ; )
24. syyskuuta 2009
tehdään tarkasti
Meidän 4,4 vuotias neiti kuluttaa päivästä varmaan 3/4 osaa piirtämiseen. Mummolassa ja kerhossa rynnättään ensimmäisenä piirtämään. Jos tyttö valittaa tekemisen puutetta ja siltä kysyy haluatko piirtää. on vastaus on onnelinen huokaus "jooooo!".
Tunnistatko ketkä tunnetut satuhahmot piirustuksissa seikkailevat?
A.
B.
C.
(vastaukset bloggauksen lopussa)
Pienempi taas on nyt löytänyt palapelit, vuoden vanhempana kuin isosisko. Palapelit levitetään monesti päivässä ja niihin ei saa äiti mennä koskemaan.
tää tähän
pääälh mitä tehtäs!!
A. lumikki ja metsän eläimet sateenkaaren alla. B. nalle-Puh ja ihaa. C. hyvät haltiattaret prinsessa ruususen kehdon luona ja pahatar varis olkapäällä.
14. syyskuuta 2009
viikonloppuna
Täällä paikallisen MLL.n järjestämä lastenvaatekirppis siellä piipahdettiin Veerukan kanssa ja saaliina pari peliä ja harmitus etten itse ehtinyt sinne myymään , niin paljon siellä väkeä oli.
Lauantaina juhlittiinkin tupareita ja minun myöhästyneitä synttäreitä. parit kuvat ennen vieraita nappasin.
Viimenen otos, kun mamma aloittaa salaatit väännön kera vauhtiveden.
ihania tuparilahjoja saatiin; lyhty, kynttilöitä, pentikin pyyhkeitä, laseja, halkoja ; ) ja juustoja + kahdeksan pulloa viiniä !!!
Viimenen otos, kun mamma aloittaa salaatit väännön kera vauhtiveden.
ihania tuparilahjoja saatiin; lyhty, kynttilöitä, pentikin pyyhkeitä, laseja, halkoja ; ) ja juustoja + kahdeksan pulloa viiniä !!!10. syyskuuta 2009
Ihmeellistä
Tässä vähän aikaa sitten kaipailin vaaleanpunaisia toppiksia ja tänään ne kotiutuivat. mielestäni tämä oli aika ihmeellistä ja suuri kiitos Anulle joka ne ilman korvausta meille lähetti!( Tosin postimaksut halusin ihan ehdottomasti maksaa.). Pökät ovat kuin uudet vissiin kerran jalassa käytetyt, täydelliset meidän veeruska hiippatakin kanssa.
Tänään pyörähdettiin ostoksilla, isikin kun on lomalla vietämme viikonloppuna uuden kodin tupaantuliaisia ja ruokakauppa ostosten lomassa käytiin myös kirpparilla... ylläripylläri!
Tytöille samis asut - hamonen ja enkulipaidat. Veeruskalle toppakintaat joissa vielä laput kiinni. nyt on sitten hiippatakkiin ja uusiin housuihin sopivat kintaatkin.
Tämä härveli eli tivoli audio käytiin kans ostamassa. Meidän vanhat kajarit tai vanhat ja vanhat noin kuusivuotta vanhat on olleet yli puolet olemassa olostaan kaapissa. yäk, en tykkää kajareista, vanhareista bassoista jne... miten tulikaan semmmoset hommattua ja aika kalliit nekin oli, vaikkei me olla sitten vähääkään hifistelijöitä - tv.t, kamerat, tietsikat vaihdetaan vasta, kun menevät rikki. Mutta tulipa aikoinaan sellanen paketti ostettua, joka sitten joutikin kaappiin ja kaapissa on edelleen ja tilalle tuli tämä pieni ihana härveli. Tämä pienoinen tarvii nyt pikapikaa sen uuden pöydän, eli ompelukonejalkapöydän ehkä lasikannella, että nyt tuli potkua siihenkin autotallissa odottavaan projektiin.
Kuinka paljon teillä hifistellään/ uusitaan viihde- ym. elektroniikkaa?
Kuinka paljon teillä hifistellään/ uusitaan viihde- ym. elektroniikkaa?
1. syyskuuta 2009
leikit
Eilen satoi. Kävimme tietysti pihalla sadevaatteet päällä, muttei siellä kovin kauvaa voinut olla, kun tytöt olivat märkiä kuravaatteista huolimatta. Siispä rakennimme leikkihuoneeseen kaupungin. Olen hulluna taloihin niin kun joskus aikaisemminkin olen todennut. Muuten olen vähän kriittinen lelujen suhteen : ) meidän pienellä vauvanukella ei ole poroa ja rekeä, ellei tyttöjen oma mielikuvituskeksi rakentaa pehmo-otuksesta ja vaikka laatikosta sellaisen, enkä muutenkaan välitä kaikenlaisista örkeitä ja mörkeistä, puhuvista kukista jne. Ehkä tämä on periytyvää, velipoika ei saanut örkkejä tai pysyjä, enkä minä sataa barbia tai ponia. Eniten meillä nyt leikitään tavapehmoilla jos emo tarvii sata pentua ei ole väliksi onko pentu koira, kissa, muumipappa tai vaikka bambi tai nallepuh. Tosin olen minä sortunut alennuksesta ostamaan tytöille vauvaponin ja hoitoponin (en tiedä miksi nimitetään), mutta kovasti koitan hillitä ja suosia perinteisiä autoja, traktoreita, legoja, nukkeja, leikkiastioita, junaratoja, mutta ne talot...
Tilaa:
Kommentit (Atom)










