Amalian Helmiä

25. toukokuuta 2012

Synttärit osa 1.



Keskiviikkona juhlittiin esikoisen kaverisynttäreitä.
Neiti oli jo kuukausia sitten päättänyt, että synttärit ovat sitten naamiaiset.
Tyttö itse oli peppi, sisko oli musketti soturi, äiti lehmipaimen ja isä jääkiekkoilija : )


Ohjelmassa oli ensin lahojen jako: tytöt pyörittivät pulloa ja sen jonka kohdalle osui antoi lahja ja näin kaikki näkivät mitä lahjaksi tuli.
Sitten oltiin piirrä ja arvaa leikkiä liitutaululla _ kiitoksia vinkistä Tiia ; )
Rakenneltiin ässämikseistä pyramideja (tosi tykätty ja rauhoitttava juttu, ehti itse siistiä juhlapöydän sillä aikaa),
Aarteen etsintä, josta paljastui rannerenkaat ja siirtokuva.
Aika meni tosi nopeasti.


Kakkuna oli sankarin itse tekemä jäätelökakku.
Kun tostesin, että pitää nostaa kakku pöytään, ehti kuulua pöydästä useammasta suusta, että minä en syö kakkua, mutta kun tätä kakkuapa söikin kaikki : )

6 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää ja kuulostaa :)

    VastaaPoista
  2. Jännä juttu kun kuulee monesti, että lapset eivät tykkää täytekakuista. Meillä kaksi poikaa, 3- ja 5- vuotiaat ja molemmat tykkäävät täytekakuista. Sitä melkein odotetaan eniten synttärinä.
    Ja on hieman pettymys mennä sellaisille synttäreille, jossa ei ole täytekakkua.
    Minustakin on itestään selvyys, että synttäreillä syödään kakkua.
    En tiedä sitten, miksi lapset eivät tykkää, kun meillä ovat tosi persoja kakun suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tykkää toinen ja toisela vähän riippuu, mutta eilisen gallupinkin tuloksena oli, että yli puolet ei tykkää.

      Poista
  3. Tosi kivalta näyttää kyllä! Kerrotko vielä missä missä vaiheessa oli tarjoilut? Ja teittekö niitä ÄssäMix-pyramideja missä vaiheessa ja annitko kaikille tietyn määrän nameja vai saivatko ottaa itse? Mietin vain miten tuo verensokeri nousee :-)) Minun pojallani on meinaan ekat pk-kamujen kutsut tiistaina ja on vähän paineita että miten kaikki pitää järjestää. Ensin olin ajatellut, että laittaisin jätskikioskin pystyyn ja jokainen lapsi saisi "ostaa" karkkilanteilla jätskit (päivänsankari olisi kauppias), mutta ehkä tuo jäätelökakku on kuitenkin hyvä ajatus.

    -Jonsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka jaettiin lahjat ja sitten oli tarjoilut. Sitten menivät tekemään niitä pyramideja - sillä välin siivoilin pöydästä osan pois - etteivät ihan sokerihumallan itseään saa. jaon niitä vaan kahteen kuppiin, mutta lapset luuli ettei niitä saa syödä vaan ovat vain askarteluun ; )

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!