Amalian Helmiä

30. kesäkuuta 2013

Pikkuinen lomareissu

Tänä kesänä ei pidempää lomareissua tehdä, vain parit pienemmät reissut.
Ensimmäinen retki tehtiin Vaasaan. Ohjelmassa oli uuden kodin tupatarkastus täältä sinne muuttaneen tuttavaperheen luokse ja Wasalandia.

Yövyimme Vaasassa hotelli Astorissa. Ihan ok hotelli, vaikka oli ehkä oli osattu ottaa keskimääräistä edustavammat kuvat nettisivuille verrattuna todellisuuteen.
Aamiainen oli tosi hyvä, itse puristettuine appelsiinimehuineen, paistetuine vohveleineen ja kalapöytineen.




 Toiselle aamupalaksi sukkaa.

Eihän ne tytöt oikein vierekkäin haluaisi nukkua, mutta aika hankala on löytää hotellia jossa olisi kaikille omat pedit. Mutta sopivan tilava huone kuitenkin ja omasta saunasta plussaa.
Parempi tämä on kuin edellisen kesän Härmän kylpylän kokemus. Toissa kesänä saatiin sieltä iso huone, jossa  oli molemmille tytöille omat sängyt, vaikka silloinkin hieman kenkutti, kun veljen perheellä oli samaan hintaan vastaremontoitu, erillisella makkarilla oleva perhehuone. Mutta pohjanoteeraus oli viimme kesän "perhehuone" - pieni, sairaan kuuma huone, jossa oli yksi lisävuode, missä tytöt yrittivät nukkua yhdessä. Kyllähän se yksi yö menisi noinkin - ei siinä mitään jos hotelli on täysi- mutta että se kuuma, pieni vanha huone on saman hintainen, kun se erillisellä makkarilla ja usealla pedillä ollut remontoitu huone - ihan en ymmärrä tuota hinnoittelua - nooh eipähän mennä toista kertaa :)


Wasalandiasta tykättiin - paljon puuhaa tämän ikäisille ja pääsivät kaikkiin laitteisiin. Edullinen sisäänpääsy. Samaa ei voinut sanoa ruoasta. Meillä olikin eväät mukana, kun oltiin kuultu siitä etukäteen. Grillauspaikkakin sieltä olisi löytynyt.



Kaupoilla ei juurikaan käyty, mutta pari kirpputoria kierreltiin. Voisivat täällä Pohjois-Pohjanmaalla ottaa mallia noista Vaasan kirpputoreista - siistejä ja leveillä käytävillä. Ei tullut yhtään ahdistusta, kuten täällä jos jää juumiin käytävälle kärryjen kanssa. Jopa mies jaksoi kulkea mukana ja se on paljon se :)
Hyviä löytöjäkin tehtiin mm. kotimatkalle tytöille viihdykkeeksi matikkapeli, kirjoja ja lehtiä.







7 kommenttia:

  1. Hotellit on arpapeliä. Koskaan ei tiedä mitä saa. Itsekin olen joskus nuorena ollut pohjoisessa hotellilla töissä, ja mietin aina, mitä ulkomaalaiset asiakkaat ajattelee todellisuudesta sen jälkeen, kun ovat ensin hienoja esitteitä katselleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvattavissahan se on, että parhaista huoneista ne kuvat ovat. Ihan järkkyvä ei ole tullut vielä vastaan. Vaikka härmä oli pettymys, eikä sekään ois ollut jos olisi jotenkin huomioitu hinnassa - mahdoton ero huoneilla ja silti sama hinta

      Poista
  2. Heippa! Missä kirppareilla kävitte Vaasassa? Itse käyn siellä päin harvakseltaan ja olisi kiva tietää mihin kannattaa mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adam ja Ewasssa kannattaa poiketa,jos käyt Vaasassa, itse olen ollut vakkarikävijä jo vuosia ja aina löytyy jotain kotiintuomista ;) terkuin itse Vaasassa asuva

      Poista
    2. Tuolla Adam& Ewassa just käytiin ihan keskustan tuntumassa, sekä Fyndis tmv. oli matkan varrella - molemmat siistejä ja monta löytöä tehtiin.

      Poista
  3. Olipa just ajankohtainen postaus meille ja osaltaan niin tuttua. Täälläkään ei neidit tykkää vierekkäin nukkua.

    Ollaan mietitty yhdeksi kesälomareissu kohteeksi wasalandiaa. Olipa hyvä tietää tuosta ruokailuhommasta. Kirpputoreja myös kiinnostaisi katsastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea on löytää paikkaa missä olit erilliset lisävuoteet. tuosta toisesta lisävuoteesta laskutettiin jopa 16eur extraa vaikka olivat sama sänky :/

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!