Amalian Helmiä

18. heinäkuuta 2016

Pihakeittiö joka nurkalta


Mun läppäri on takkuillut jo monta kuukautta ja nyt se laitettiin vihdoin hoitoon. Jospa kaveri saisi sen kuntoon ja sitä myöten bloggaaminen olisi taas kivaa, eikä ainaista taistelua. 

Nyt on tyytyminen vanhoihin kuviin, kun näppäsin meidän pihakeittiö, Hommista taannoin. Aluksi pidin ihan omaa blogia Hommille, josta löytyy jotain juttua rakentamisesta - täältä.

Meillä oli aikoinaan keskustelua pihakeittön sijainnista. Mies olisi halunnut, että se olisi ollut pihan perällä. johon paistaa aurinko koko päivän. Minä halusin tuohon, johon pääsee hyppäämään  sisältä vaikka sukkasiltaan ja ruuan yms. Tuonti on helppoa

Sittemmin kuultiinkiin ettei sitä kannata sijoittaa auringon pisteeseen, koska kuuluu sitten liikaa. Oli siis onni, että sain pidettyä pääni runsailla perusteluilla. Kauniilla ilmoilla ei pihakeittiössä pystyisi olemaan. Ei tarvitse olla edes kova helle, kun tuollainen rakennus kuumuu. Meillä on se kamiina sitten kylmemmille ilmoilla.
Nyt meidän pihapiiri on melkein rajattu, kuten ennenvanhaa pihat rajattiin pedoilta.

Nyt on seuraavaksi luvattu ihania ihmisiä
Ilmoja, joten kamiinaa tuskin tarvitaan.
Nautitaan siis kesästä 😘















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!