Amalian Helmiä

24. maaliskuuta 2014

Ever After High - nukke ja arvonta

Ever After High - tunnetteko jo heidät?
Ever After high  lukion oppilaat,
Pahan äitipuolen tyttären Raven Queenin, Lumikin tyttären Apple Whiten ja Ruususen tyttären Brian Beatyn.
Meille on kotiutunut Madeline Hatter,  Hullun hatuntekijän tytär

Oletko kuullut tarinan heidän taustaltaan?
Tästä kaikki alkoi , käykää kurkkaamassa ensimmäinen jakso: Täältä

Jokaisen oletetaan seuraavan vanhempien jalanjälkiä, halusivatpa tai ei, mutta Pahan kuningattaren tytär Raven haluaa muuttaa kohtaloon. Oletko pahis vai sankari, onko ystävyys loitsuja väkevämpää.

Meidän molemmat tytöt ovat pienenä olleet pikku prinsessoja ja varsinkin nykyinen tokaluokkalainen eli kaksi vuotiaana ihan prinsessa maailmassa. Pappa oli kuningas Huber, isä prinssin Filip, tyttö itse Ruusunen ja sisko Pahatar.
Tekisi niin mieli näyttää teille aikoinaan kuvaamani video, joka saa joka kerta vedet silmiin. Esikoinen laulaa prinsessa Ruusu linnassa ja nuorempi juuri kävelemään oppinut tyttö tulee perässä. Nuorempi on vasta 10 kuukauden ja vanhempikin alle kolme vuoden ja kuinka hän selittää, että hän on Ruusunen ja sisko voi olla pahatar.
Nämä  uudet nuket ovat kuin jatkumoa tyttöjen leikeille, Prisessa vaihe on jäänyt taakse ja leikkien luonne on muuttunut. Leikit ovat rauhoittuneet, joten nuket voivat olla näin viimmeisteltyjä ja niissä voi olla pieniä hienoja yksityiskohtia. Nukkejen sormukset ja korut pysyvät isoilla tytöillä tallessa.
Leikkiä tukee  nämä hienot nettisivut, johon voit luoda oman hahmon, valita kauniit vaatteet, sisustaa hahmolle oma huone. Kirjautumisen jälkeen keräät koruja pelaamalla pelejä jakatsomalla videoita, koruilla voit tehdä ostoksia kaupoissa. Olipa kerran sanomista luet Ever After Higtin uusimmat uutiset.

Sivustosta tytöt saikin idean uuteen leikkii, joka menee näin:


Valitaan kirjahyllystä mukava satu


Keksitään sen päähenkilöille lapsi, joka nimetään.
Pukeutuminen on osana leikkiä.


Lapselle keksitää tarina, kohtalo.


Yhden sadun päähenkilön tyttären kohtalo tiivistettynä oli tämä:

Hiirimorsiammen tytär Lila Mouse oli tottunut satoihin hiiripalvelijoihin, eikä osannut tehdä kotitöitä. Hän ei osannut kokata, leipoa, eikä ommella. Lila oli todella viisas ja hän luki yliopistossa biologiaa. Lilasta tuli isona lintutieteilijä ja tutki lintuja matkustellen pitkin maailmaa. Hän ei myöskään mennyt ikinä naimisiin.

Madeline Hatter katseli ja toimi mallina.

Äidin mielipide näistä on, että loistava idea juuri meidän tyttöjen ikäsille ja siitä vanhemmille. Nuket pitävät tämän ikäiset tytöt vielä leikissä mukana, vaikka leikin luonne muuttuukin. Vauva nuket ei enää niin kiinnosta .

Meillä ei ole ollut yhtään Monster Hight nukkea ja niistä olikin varsinkin viime kesänä monet keskustelut mikä on vampyyri, mikä muumio. Mitä on olemassa mitä ei, jopa kävimme kesälomalla katsomassa sitä oikeaa muumiota. Meidän tyttöjen äidiltä peritylle vilkkaalle mielikuvitukselle valitettavasti ne eivät sopineet, mutta uudet Ever After Hight nuket taas virittävät mielikuvitusta hyvällä tavalla.
Toisaalta nämä on niin kauniita, että äiti voi ottaa näitä enemmänkin koristeeksi ;)



Ilokseni saan arpoa teille lukijoille yhden Madeline nuken, jonka tytöt kaikista näistä nukeista valitsiat meille ja jollekkin teistä.
arvonta aikaa on 24.3 - 31.3.2014
Arvontaan osallistut jättämällä komentin mitä te tykkäsitte tästä uutuudesta (pelkkää tykkäänkin riittää).
Arvat jaetaan niin, että komentista tulee se yksi arpa ja anonyymit jättää sitten selkeän nimimerkin.
Lisäarpoja saavat meidän lukija (lukijapaneli löytyy sivusta) ja facebookin tykkääjät. Jos olet molemmissa saat kaksi arpaa. 
Jakamalla arvonnan facebookissa saat lisäarvan (jakaminen onnistuu tuosta alhaalta punaisesta share nappulasta tai sitten meidän fb-sivuilta)
Muista kertoa kommentissa monellako arvalla olet mukana.

Tuolla facebookissa saatan kertoa vähän ennakkoon tulevasta, niin ja Instagramissa taas tulee vilauksia meidän arjesta (siellä seuraajat ei nyt valitettavasti saa lisäarpoja)

Yhteistyöpostaus

60 kommenttia:

  1. Kahdella mukana. Poikia nämä ei varmaan niin kiinnosta, mutta äiti tykkää ja lahjaideana loistava :)

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun! Meillä ei tyttö tykkää Monster High-nukeista, mutta nämä kelpaisi :). Olen lukijapaneelissa ja fykkäsin Facebookissa. Saanko nyt sitten kolme vai kaksi arpaa??

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu, että alakoululaiseemme voisi idea iskeäkin, itse olen sen verran vanhanaikainen, että vaatii totuttelua. Fb:ssa kun en ole, niin yksi arpa kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vanhanaikainen, mutta näihin ihastuin ;)

      Poista
  4. Päivi mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä arvalla mukana! Tuollainen nukke olisi kiva lahja 7 vuotta täyttävälle tyttärelleni:) Tilli ja lilli

    VastaaPoista
  6. Mukana kahdella arvalla! Aivan ihania ovat, tykkään kovin.
    -päivi-

    VastaaPoista
  7. Meillä tytöt tykkäävät Monster High-nukeista ja onneksi meille tullut niitä vain ns. kauniimman näköisiä. Nämä ovat kyllä enemmän tämän äidinkin mieleen. Varmasti tytötkin tykkäisivät.
    Mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  8. Meillä onkin jo 1 tälläinen nukke ja lisää kovasti tyttö toivoo joten pakko kokeilla arpaonnea :) 3 Arvalla mukana!

    VastaaPoista
  9. kahdella arvalla mukana, nukke näyttää kivalta mutta kyllhän noihin paremmin pitäis tutustua että mitään niistä ymmärtää

    VastaaPoista
  10. Kivemmilta vaikuttaa nämä nuket kuin Monster High-nuket.. Kahdella arvalla osallistun :)

    VastaaPoista
  11. Täälläkin Monster High:lle vastaiskua toivotaan... Yhdellä arvalla siis mukana.
    -seinäkärpänen

    VastaaPoista
  12. Nätti nukke, tykkään.yksi arpa.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen uutuus, meiltä löytyykin jo neidiltä se Raven Queen, joten olisi mukava saada toinenkin tämmöinen nukke leikkeihin. Vähän modernilla otteella vanhoja klassikkoja, tykkään :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköinen,tästä nukesta esikoinen varmasti pitäisi ^_^
    Ja arpoja tuleepi.. Kommentti & FB tykkäykset & FB jako & Lukija ^_^

    VastaaPoista
  15. Jos oikein laskin niin neljällä arvalla mukaan. Ihana nukke <3

    VastaaPoista
  16. Nätti lahjaidea! Yhdellä arvalla mukaan. sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Tytön kanssa noita kaupassa katseltiin ja kummitytön pakettiin käärittiin samanen nukke joka oli meidän tytön lemppari myös. Olisi tosi kiva yllätys jos tässä arpaonni suosisi. Kahdella mukana. :)

    VastaaPoista
  18. yhdellä arvalla mukaan, barbeille kaveria...
    paivi.pelk@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana yhdellä arvalla,

    jos saisi 7v tyttö leikittävää. Barbit,ponit Ym. Ikinä oikein kiinnostaneet. Nukeilla pienenpänä tykkäsi leikkiä ei oikein enään.

    johanna.lohilahti@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Minusta nämä nuket ovat parempia kuin monster-nuket joten yhdellä mukana Hippu (hippu@outlook.com)

    VastaaPoista
  21. Tykkään näistä, enemmän kuin monster high –nukeista! Ei varmasti mene pieleen, jos veikkaan eskarilaisen tytön myös tykkäävän ja paljon. Meidän neiti ei ole näitä vielä bongannut, kun ei telkkarissa ole näkynyt mainoksia, leluhyllyilläkään ei olla vähään aikaan käyty. Ehkä nyt pitäisi :) .

    Kahdella arvalla mukaan koettamaan onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leluhyllyille ne tulivatkin aika vasta - me oltiin kuultu niistä aikaisemmin tämän yhteistyön kautta mitä bongattu hyllyltä

      Poista
  22. Osallistun yhdellä arvalla kivaan arvontaan.
    Mielenkiintoinen nukke.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  23. Tykkään,olisi tosi hauska nukke. Yhdellä mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Minusta kiva nukke:) Mukana yhdellä arvalla. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Yksi arpa! Varmaan pikku tytöt ihastuu tähän persoonalliseen nukkeen!
    Arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Hauska nukke! Mukana yhdellä arvalla!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  27. Ihana nukke, myös 5-vee tyttären mielestä. Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana. Meidän Monster Hgh-fani tykkäisi kovasti tuosta nukesta. :)

    -Alexandran elämää-

    VastaaPoista
  29. Meidän tyttö kun vähän kasvaa, tykkäisi varmasti leikkiä tällaisella.
    1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ainakin kaksi arpaa :) Mä vähän toivoisin, että meille tulisi noita nukkeja, kun ne on niin kovin kivoja ainakin äidin mielestä :) Ei äidin passaa itselleen niitä alkaa ostelemaan.. jenna.hayrinen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana kahdella arvalla (kommentti ja lukijapaneeli). Tyttö tuumaasi, että onpa kaunis nukke, haluaisi sellisen.

    pupunen (at) iki (piste) fi

    VastaaPoista
  32. Korjaan, varmaankin vaan yksi arpa. En taida olla paneelissaa.

    VastaaPoista
  33. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Meillä tykättäisiin!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  34. Äiti ainakin tykkää näistä enemmän kuin Monstereista :) yhdellä mukana.
    -MinnaL-

    VastaaPoista
  35. Heh, meidä neidin monsterilla varmaan vaikutusta teidän neitien pohdiskeluihin ;) Kamaliahan ne on, mutta annoin periksi ensin yhdelle ja useammalle sen jälkeen, kun huomasin niiden vaikuttavan positiivisesti neidin kummitus-, vampyyri-, zombie -pelkoihin. Näitä pelkoja alkoi ilmaantua päiväkodin aloituksen jälkeen, mutta nukkeleikkien kautta niistäkin tuli vähitellen "arkipäiväisiä" ja ehkä tyttö niiden kautta sisäisti sen, että satuolentojahan nekin ovat, siinä missä esim. muumit. No, aikansa kutakin - nyt alkaa monsteri-hommat jäädä taka-alalle. Nyt uusimpana villityksenä Bratzit. Niistäkin olen varmaan joskus sanonut, että niitä ei meille tule, mutta kun kirpparilta löytyi parilla eurolla niin pitihän se saada ;) Eli en näköjään jaksa olla kovin periaatteellinen ;) Myös tätä arvonnan kohteena oleva nukkea ihasteltiin jo kaupan leluhyllyllä - eli kahdella arvalla mukana :) - MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan olisi pitänyt meillekkin sellaisia hankkia niin ei olisi jäänyt sille ihmetysten asteelle ;), mutta tosiaan nyt niistä ei ole juuri ollut puhetta lienee jäävä taka-alalle. Tytöt kertoi teidän löydöstä. Minä luulin tyttöjen saaneen lahjaksi bratzeja, mutta olivatkin kuulemma jotain muita :)

      Poista
  36. Rrrrakastan näitä nukkeja ja eritoten juurikin Madeline Hatteria. Ja kyllä, ihan itselleni aattelin terkuin 35v :D Kommetti, lukija, fb-sivun tykkääjä, jako fb:ssä = 4 arpaa (ko?) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti voi aikuinenkin tällaisen itselleen hankkia ja neljä arpaa

      Poista
  37. kolmella mukana. tykkäys fb ja jako. lukijaksi liittyminen ei onnistunut. bloggerissa häikkää.

    Ihanaa kevään aikaa sinulle!

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukana! Monsterit ei meillä herätä kiinnostusta, mutta nämä kolahtaa. MineN-

    VastaaPoista
  39. Minusta nää on tosi kivaa vaihtelua monstereille. Olen lukija ja tykkään Facebookissa eli onko se siis kaksi vai kolme arpaa yhteensä?!? :)

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. Toivottavasti lykästää, meidän neiti 6 v olisi innoissaan : )
    - Sari

    VastaaPoista
  41. Meidän lapsoset tykkäsivät, mukaan yhdellä arvalla.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana! Tytöt varmasti tykkäis ja itekin haluaisin vähän tarkemmin katsoa. Tähän asti olen kyllä inhonnut kaikkia bratzeja ja monstereita. :) t. Autsis

    VastaaPoista
  43. Siis minäkin tykkään näistä! Hienompia kuin Monster High, tosi kiva konsepti!

    VastaaPoista
  44. Kyllä meillä on tytöt näistä jo ihan innoissaan ja mankuna on kova, että pitäisi ostaa. Ihan vielä en ole heltynyt kuitenkaan :D Täydet neljä arpaa vetämään, josko vaikka kävisi onni tätä kautta :)

    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. mukana kahdella arvalla.

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  46. Maija tykkää ja mukana yhdellä arvalla!!!

    VastaaPoista
  47. Meidän tytöt eilen vähän kateellisina ihastelivat kaverin Monster High-nukkea, mutta tämä kyllä on paljon mukavamman näköinen, ainakin äidin mielestä. Veikkaan, että olisi meillä aika iso hitti!

    Kahdella arvalla mukana (kommentti ja lukija paneeli)!

    VastaaPoista
  48. Ihania nukkeja. Neljä arpaa!
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana :) Tyttö kun näki nuken kuvan niin heti alkoi kiinnostaa toisin kuin ne monster high nuket ja parempi niin :)

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana. Tyttö tykkäisi varmasti.
    t. Eemima

    VastaaPoista
  51. 2 arpaa, olisi hienoa voittaa :)
    lillukkalinda@gmail.com

    VastaaPoista
  52. En ole tainnut muistaa osallistua, mutta vielä ehtii? No joka tapauksessa varmasti olisi meidän tyttösen mieleen :)

    VastaaPoista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!