Amalian Helmiä

27. huhtikuuta 2014

Suurkirppis

Kävittekö eilen Ouluhallin Suurkirppiksellä?

Minä kävin kymmeneltä pyörähtämässä pihalla. Jonot sisälle olivat aivan toooosi pitkät!
Onneksi vältyin autopaikan haulta, kun mies päättikin lähtä autokaupoille siksi aikaa, kun minä kirppistelen. Ruuhkat olivat hurjat koko raksilassa. Vaikka tiesin Oulunlaisten olevan kirppiskansaa, kun linja-autolasteittain lähdetää Luulajaan asti, mutta ihan näin suurta ryntäystä en minäkään osannut aavistaa.

 Suuntasin sitten suunnitelmista poiketen Paljekirppikselle.
 kaksi koristetyynyn päällistä sieltä ostin. Tyttö on meidän ystävillä näitä minusta Ikean kankaasta ommeltuja tyynyjä ihastellut ja nyt löytyi valmiit päälliset. 
  Ensimmäisestä loossista löytyi Sarvista, jota oli tarkoitus suurkirppikseltäkin pongailla. Nuo vaaleanpunaiset ei ole meidän väri, mutta myytiin setissä.
Myös yksi vaate sieltä löytyi tytölle miikkarin panda mekko. Yleisesti voin sanoa, että nyt olisi ollut tosi hyvä lastenvaate tarjonta ja näitä minun suosikki merkkejä Po.Pia, Metsolaa ja miikkaria.

Nyt pakkaamme autoon omat säkkimme ja suuntaamme paikallisen MLL.n kirppikselle myymään.

8 kommenttia:

  1. Käytiin:) Mentiin kahdentoista aikaan eikä jonoja juurikaan ollut. Hetken (2min) sai jonottaa lippua, mutta sisälle ei ollut ollenkaan jonoa, porukkaa oli tosiaan aika paljon, mutta iltapäivää kohti väki väheni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että myöhemmin ois varmaan päässy helpommin sisään, mutta kahelta piti olla jo tyttöjä hakemassa leiriltä,

      Poista
  2. Me olimme aamulla uimassa ja poislähtiessä katsottiin että jätetään väliin kun jonot näkyivät uimahallillekin. Oululaiset ovat todella kirppiskansaa. Tänään kävin esikoisen kanssa paljekirppiksellä ja järkikirppiksellä ja samaa mieltä olen että nyt oli hyvin lastenvaatteita. Ihania löytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellista kirppiskansaa :) Järkikirppikselle en jaksanut kävellä, mutta pitää tässä ottaa ilmojen lämmetessä pojan kanssa retki sinnekin.

      Poista
  3. Kivoja löytöjä olet tehnyt! Pitäis itsekin käydä katsomassa kirppistarjontaa pitkästä aikaa. Mulla jotenkin tuo suurkirppis mennyt ihan ohi. Jotenkin ajatukset pyörineet vaan tämän viikonlopun luistelunäytösasiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta markkinointi tapahtui lähinnä facebookissa, vaikka sivujen mukaan piti olla telkkarimainontaa, mutta niin ne kuin lehtimainokset meni ihan ohi. Paremmin olen mainontaa nähnyt luistelunäytöksestä. Joku vuosi sitten käytiin kattomassa.

      Poista
  4. Mekin käytiin pyörähtämässä suurkirppiksellä kans sen verran et tajuttiin jonojen pituus. mies ois päässy jonon ohi ku on työtön mut ei menny ku me ei neidin kaa pääSty. tänään bongasin teidät paikalliselta MLL kirpparilta :)

    Tein mahtavat löydöt kesää ja tyttöä ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin, että olisko päässy ohi, jos ois sen ennakko lipun ostanu. Niillä ois pitäny olla lipun myynnit sivuovillakin . Voi, että pitää huikata jos tunnistaa! Eilen oli mukava kirppis, kun oli niin hurjasti tuttuja. Itellä myynti oli ihan ok, kun olin säkkitolkulla myyny ja tietysti parhaat ennakkoon paikallisen fb-kirppiksen kautta. Merkkituotteet sitten tietysti fb-merkkikirppisten kautta. Loput vois lahjottaa joillekkin paikallisille tarvitsijoille, jos tietäisi mitä kautta onnistuu.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!