Aikoinaan esikoinen oli pari ensimmäistä päiväänsä kapalossa ja synnärillä opetettiin kapaloimaan. Nyt vauva oli kapalossa ehkä tunnin, kun osastolla jo puettiin vaatteisiin.
Aikoinaan kapaloin esikoista myös kotonakin, käärin harsoon tai vilttiin. Tyttö rauhoittui kapalossa ja selvästi nautti siitä. Joten toista lasta odottaessa tällainen kapalo oli yksi niistä harvoista hankinnoista, mitä odotusaikana ostin. Tyttöpä ei viihtynyt pätkääkään kapalossa. Talven poikaa kapaloin myös löysästi ja kuopus nauttiin selvästi turvallisessa kääreestä ja inhoaa vaattteiden riisumista ja huutaa vaippaakin vaihtaessa. Tuleekin kääräistyä poika syliin vilttiin tai peittoon.
Ennen näidenkin kuvien ottoa vauva oli levoton ja kränyinen, mutta rauhoittu kapalossa ja vaikutti tyytyväiseltä.
On hän suloinen! Meillä tyttö on ainut kapalossa kunnolla viihtynyt. Tosin nuorimman oloon on näin jälkikäteen ajateltuna varmasti kapalo vaikuttanutkin huonontavasti.
VastaaPoistaMInä olen ollut varovainen tuon kapaloinnin kanssa ja varonut ainakin tiukasti laittamista, että saa potkittua itsensä vapaaksi tai ainakin pystynyt antaan merkkejä jos ei tykköö
Poista