Amalian Helmiä

3. tammikuuta 2015

Näin kulutan aikaa - aleshoppailuja sohvalta


Terkkuja sohvalta, joten täällä edelleen :)

Tyyppi on ollut jo reilun viikon (onneksi vain niin vähän aikaa) sen verta alhaalla, että pitkästi ei kehtaa taapertaa, kun painaa niin kivasti...
Aletukset on siis tehtävä täältä sohvalta ja vähäiset ovat olleet nekin ostokset.
Tänään kuitenkin laitoin Pompdeluxin tilauksen menemään.
Ajatukset ensi talvessa, joten vielä hieman isoa perusvaatetta.
 Nämä ribbi -leggarit ja paidat on jo tuttuja monelta vuodelta. Jopa pojan ristiäisissä sukkahousuja inhoavalla tytöllä oli tällaiset jalassa. Ainoa extra oli tuo Allentown mekko, jossa on ihanat rusetit selässä. 
Pojalle puolestaan useampi vaarinpaita ja sukkia - sinne jemma laatikkoon ja jo vuosia mallistossa olleita.



Stockmannilta odottelen tytöille Reimatecin kenkiä ja äidille salamaa kameraan.

Ostoslistalla komeilee edelleen ne mustat slimmit toppahousut tytöille.
Pojalle kinttaita ja värikkäitä sukkia.
Babyshopin ebbet kiinnosta, mutta juuri tarvitsija kokoja ei ole.


Elloksella näyttäisi olevan alehinnoista -20%, myös merkkituotteista. Olisi hyvännäköiset toppahousut, mutta ei meidän kokoja, Noa noan vaatteita ja noita mun suosimia kavatin kenkiä. Alea kengille tulis sen -44% ja pohdinkin, että tilatakko ensi talveksi. Nuo saappaatkin ois vedenpitävät, joten menis melkein yksillä kengillä - hintaa jaa silti, mutta.....


Ompeluslistaakin olen laatinut, kun pojalle tuntuu nuo käyttövaatteet käyvän kaikki kerralla pieneksi.

Että tällaista ajakulutusta. No ollaan me leivottu pullaa ja käyty kirjastossa. Jospa huomenna olisi ihan muuta tekemistä ;)

10 kommenttia:

  1. Tuo rusettimekko on kyllä kiva! Oon vielä malttanut mieleni enkä ole edes vielä harkinnut tilausta vaikka tytön lempparihousuja ehkä tarvittaisiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin kamujen kanssa kimppatilaus niin sillä tuli tartuttua toimeen, muuten ois varmaan jäänyt tilaamatta.

      Poista
  2. Lisäalen kanssa aleprosentti on 44 ei 50. T.Tia

    VastaaPoista
  3. Olen ostanut alesta tasan yhdet kengät. Nekin tuli niin akuuttiin tarpeeseen, että tyttö kaupassa alkoi valittaa puristavia kenkiä -> käveltiin kenkäosastolle ja ostettiin uudet goret -50%. Ostan aleista nykyään vain sellaista, mikä varmasti tulee käyttöön, ei mitään turhaa. Ulkovaatteet ja kengät nyt ainakin, mutta niitäkin vasta kun on vähintään puolet hinnasta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillikin oli vain crocsit ja niillähän ei koko talvea tarkene, joten tuli käyttöön. Poika tarvi kipeästi kenkiä ja mies haki stoccan ainoat sopivan kokoset alessa olevat goret pojalle. Minäkin olen vuosia jo hillinnyt itseäni tai aina olen ostanut seuraavaan kauteen, enkä oikein muista millon ois jotan normihintaan hankkinut vaan aina oottanut jotain alea ja jos ei oo sitten saanut sitten on pitänyt olla ilman - vaikka nuo toppikset ois ihan pakko ostaa, mutta turha haaveilla 50% alella, kun pienemmälläkin viedää kaikki nenäån edestä.

      Poista
  4. Täällä on kans illat vietetty nettikauppoja surffaten ;) Vaatetta on niin paljon, että sitä tilasin nyt vain pompilta esikoiselle, mut muutamiin sisustusjuttuihin olen sortunut... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt käyttöön ei tarttis kun kintaat pojalle, mutta peruskampetta voi aina laittaa odottamaan. Torista määkin oon koittanut sisutusjuttuja bongailla, kun ei oikein uutena taho löytyä jos on -90.luvulla valmistus lopetettu :) Ne matot kyllä tilasin.

      Poista
  5. Täällä sormet jo syyhyää päästä verkkokauppojen aleihin. Meidän lomapaikassa ei oikein nettiyhteydetkään pelitä, joten vielä ei ole päässyt edes surffaamaan. Poitsulle haalari ensi talveen ja villsukkia olisi listalla. Stockan alesta käytiin heti joulun jälkeen ostamassa tytölle goret, pojalle urheiluvaatetta jalkis-treeneihin ja lapsille hautjaisvaatteet, kun sellaisillekin tuli tarve... Niin ja sen järkkärin laitoin vihdoin tilaukseen. Onhan sitä siinäkin ale-ostoksia kerrakseen. Mekin vähitellen kotiin päin tulossa, joten meillekin saa soitella, jos kiireinen lähtö tulee ;) (ja jos vain ollaan kotona). MY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä synny ikinä! Nyt siten vaan ahkerasti kuvailemaan - mää tilasin stoccalta salaman niin ois uuden opettelua itelläkin tiedossa. Jos oisin live aleihin kehannut enkä tyytynyt nettishoppailuun niin ehkä tää ois jos syntynyt.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!