Amalian Helmiä

26. heinäkuuta 2015

Tyttöjen helppoja kampauksia -kiemuraletti kukkanutturalla

Ensimmäinen tyttöjen hiusvinkki sai suuren suosion, joten tässä seuraava osa. Tämäkin on lettikampaus. Tykkään suosia lettejä, koska pysyvät hyvinä kovassakin menossa. Harvojen kiharoiden olen todennut pysyvät kauniina lasten liukkaissa hiuksissa, vain pikkulettien kiharat pysyy ja hetken yön yli potkylöillä tehdyt. Kreppirautaa emme omista ja vain harvoin tulee lasten hiusten latvoja kuumilla raudoilla taivuteltua. Lapsille en mielellään lämpösuojia ruiskuttele, joten ei kiharoitakaan raudoilla kärryytellä.







Tämä letti oli tytöllä kevätjuhlassa ja kesti niin koulupäivän esityksen muille oppilaille, kun illan esityksen vanhemmille.


1. Letitys aloitetaan letittämällä etuhiukset ranskanletille 


2, Letti tehdään jakauksesta toiselle korvalle. Lisäykset tehdään vain edestä.

3. Sitten käännytään letittämään lettiä korvalta toiselle korvalle.

4.  Lettiin lisätään edestä kaikki mitä etuhiuksien letityksestä ja alapuolelta otetaan lisää vain ihan vähän.




5. Toiselle korvalle päästessä käännytään letittämään niskahiukset. Minusta helpoin itse seisoa lapsen sillä sivulla mihin päin on letittämässä ja käännöksissä siirryn itse lapsen toiselle puolelle.

5. Jos hiusten latvoista halutaan tehdä kukka tehdään niskaletti alas. Jos taas latvat jätetään letille tai ponihännelle voi alimmaisen letin tehdä ylemmäs.

6. Me letitimme loput hiuksen. Jos hiukset eivät ole kovin liukkaat voi kuvassa oikean puolen "lettirenksuja2 löysyttää niin kukasta tulee kauniimpi.

7. Letti kierretään kukaksi toiselle puolelle takaraivoa ja kiinnitetään pinneillä ja hengettömillä






Tässä kuvia joskus tyttöjen serkkulle tekemästä kiemuraranskiksesta. Tytöllä on paksu ja karhea hius - eli letittäjän unelmahius. Tässä on nuttura kiinnitetty tuollaisella soljella, mutta letin pään voi myös piilottaa letin sisään ja kiinnittää tavallisilla pinneillä.




6 kommenttia:

  1. Ihania nämäkin, voi kun itse sais aikaiseksi harjoiteltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ankeilla keleillä kotikampaamo on ollut mukaaa ajanvietettä :)

      Poista
  2. Ihania! Mä vein kerran tytön yhdessä tapahtumassa letityspisteeseen ja siellä jo ammattilainenkin huokaili tytön hiusten kanssa että mistä kummasta sitä aina vaan riittää :D Kovin laiska olen siis mitään suuria lettijuttuja tekemään, vaikka kivahan niitä olisi katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkään kovasti hiustenlaitosta, joten tulee testailtua eri juttuja (vaikka oma tukka pääosin on vain ponnarilla)

      Poista
  3. Oi ihana kampaus!
    Mahtaako onnistua ohuempiin hiuksiin... teidän tytöillä näyttää olevan paksut hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoremmalla on ohuemmat hiukset /tosin poksuuntuneet säännöllisellä leikkauksella) ja olen tätä tehnyt myös hänelle

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!