Amalian Helmiä

14. huhtikuuta 2016

Arkiastia

Meillä on ollut pitkään arkiastioina jostain 80-luvulta olevat mustat kahdeksan kulmaiset astiat + jotain mustavalkoisia astioita. Talvella päätin pistää arkiastiat uusiksi vaikka vanhatkin oli ihan kivat. Mää en oo oikein syttynyt muumiastioille vaikka ne on lapsille mukavia lahjoja olleetkin. Ajatus uusiat astioista lähti muumiastioista, että hankitaan niiden rinnalle teemaa, kun ne sopivat muumien kanssa yhteen. Kuinkakohan monessa perheessä syödään teemoista - 50%???

Kannatti uusia ne synkät mustat astiat. Nyt on jokapäiväinen ilo kattaa nämä valkoiset astiat pöytään. Älkääkä unohtako niitä Sarviksia niitä käytetään päivittän.

Kuvat on viikonlopun aamupalalta jolloin saadaa kaikki yhtäaikaa aamupalalle. Arkena vaihtelee ammupalan kokoonpano ja päivällisellekkään nälkäiset ei jouda isää odottaa kotiin.
Loppuun vielä muutama kuva meidän ilveilijästä.



Pojat aamupalalla

Arkiastiat, Iittalan Teema









6 kommenttia:

  1. Meillä katetaan pöytään harmaata, valkoista, turkoosia, tummansinistä teemaa, + muumeja ja Angry birdssejä (arabian nämäkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin, että jos ostaisikin eriväristä teemaa, mutta väriä tuo nuo sarvikset niin mennään toistaiseksi valkoisella.

      Poista
  2. Meillä myös teemaa käytössä. Ja nyt poika halusi ison pojan lautasen ja ostin pari muumilautasta ja pienempiä teemalautasia lasten käyttöön. Ja kahvit juodaan tietysti aina muumimukeista! :)

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun niitä 19 senttiä teema lautasia ei enää tahdo saada, jotka ovat siis muumien kanssa samankokoisia. Meilläkin kahvit nyyisin juodaan muumimukeista vaikka menin ja särin oman muumimamma mukini.

      Poista
  3. meillä on ne samat mustat, ne on ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja ajattomat ja ei mekään niitä kokonaan hylätty

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!