Amalian Helmiä

15. helmikuuta 2014

Kaupoilla, seuraa ja ostoksia.

"Piipahdimme" eilen esikoisen kanssa kaupassa. Tarkoitus oli vain katsastaa Metsolan ysmyjen kankaat ja käydä ruokakaupassa. Sielläpä olikin paljon tuttuja liikkeellä. Esikoisen piti välillä isille soittaa, ettei me saunaan ehditä, kun äidillä on täällä niin paljon kavereita. 
Tosi harvoin käyn kaupassa iltaruuan jälkeen. Kotona ollessa käyn kaupassa päivällä ja töissä ollessa yleensä kotimatkalla ja työpaikan lähellä olevassa marketissa.
Ystävänpäivän kunniaksi törmäsin jopa ala-asteen parhaaseen kaveriini. Tuli niin hyvä mieli :)
On teillä tapana käydä illalla kaupassa?

Niin ysmysta ostettiin alle 8 eurolla tytöille kesäksi tuollaiset haalarit. Olen näitä pidempään ihastellut, mutta epäilin tykkääkö tytöt tämän mallisista.
No tytöt tykkäsi!!
Ajattelin, että voisin lyhentää lahkeet ja laittaa niihin resorit niin tulee kiva helleasu.


Pikku pino lähti kankaita - halavalla.
Kaveri oli viikolla ostanut jo punaista pilkkukangasta, josta ompelen tytöille kesäksi t-paidat pojan sinisen paidan kaveriksi.

5 kommenttia:

  1. Minäki oon nyt ysmyjen aikaan jo pari kertaa käynyt metsolassa ja mukavia edullisia ostoksia oon tehnyt. Samoja kankaita tarttui mukaan mitä sinullakin ja yleensä aina kun metsolassa on jotku alejutut niin törmään siellä tuttuihin ja reissu venyy moneksi tunniksi :)

    VastaaPoista
  2. Ihania pirteitä värejä:)
    Ite olen sellainen aamu/aamupäivä kaupassa kävijä..jotenkin ei enään illalla ajatus juokse, kun kauppaan lähtee:D
    Toki joskus tulee käytyä iltaisinkin, mutta harvemmin.
    Mukavaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yleensä menen, kun kaupat aukeaa, samalla kun vien lapset kouluun.

      Poista
  3. Ei kyllä monestikaan jaksa illalla enää töiden jälkeen lähteä kaupoille, melkeinpä se on vapaapäivien hommaa.

    Kiva on tuo haalari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että melkein paremmin jaksoi, kunhetken kotona hehtaari.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!