Amalian Helmiä

7. toukokuuta 2014

lastenhuoneen säilytystilan maksimointi

Nyt, kun tyttöjen huoneen uudistuksen tielle on lähdetty. Nimenomaan uudistuksen, koska ennen oli jopa sellainen tilanne, että tyttöjen makuuhuoneessa ei ollut yhtään uutta huonekalua.
Siitä ajasta muistona tämä postaus ja tämä
Nyt kun tälle turmion tielle on lähdetty niin mennää sitten perusteellisesti. 

Jos makuuhuoneet eivät tästä lisäänny ja halutaan pitää tuo työhuone - jonka olemassa olo tällä hetkellä tuntuu tarpelliselta, tytöt asuvat samassa huoneessa vielä pitkään. Onneksi niillä ei ole hinkua omiin huoneisiin, vaikka joskus sitä ehottelin aikaa ennen poikaa.




Näyttäisi siltä, että olemme päätymässä Veken kalusteen Ellen pieneen kerrossänkyyn. Meillä on kuitenkin jo erilliset täyspitkät sängyt valmiina odottamassa sitä aikaa, kun tytöt mahdollisesti olisivat omissa huoneissaan. Päädyimme siihen, että täyspitkiä sänkyjä ei tarvita ja säästetään näinkin tilaa.

Sänkyjen päätyy mahtuu Ikean Malm lipasto, kun iso retro lipasto muuttaa pojan huoneeseen.
Toisaalta meidän makkarin lipastokin siihen sopisi, mutta se ei ole valkoinen.


Sängyn alle ajattelin tilata kunnon sängynaluslaatikon. Nyt toisen sängyn alla on meidän askartelema lego frieds maailma.
Tuolla Veken kalusteessa on sänkyyn sopiva Ellen sängynaluslaatikko.


Pentikin vitriini jää tyttöjen huoneeseen, mutta uusi kätevä Ikean bestån kaappi tarvitaan. Olemassa olevia beståja voi sitten yhdeistellä ja jakaa.


Työpöydän alle nykyisen yhden laatikoston alle toinen samanlainen - Ikeasta tottakait :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!