Amalian Helmiä

21. heinäkuuta 2015

Skidiparkissa

Käytiin viime viikolla ensimmäistä kertaa tutustumassa Oulun Ideaparkkiin. Sinne asti ei ole aikaisemmin tullut lähdettyä, mutta nyt Skidipark houkutti. Lapsia tietysti kiinnosti myös Toys R us, joka oli minusta totuttua pienempi, mutta olisi sielläkin ollut leluja mitä muualta täältä ei löydy. Äiti kurkkasi tietysti Reiman ja Jesper Juniorin alet (mitään ostamatta). Henkkamaukalta haettiin pojille housut sunnuntaisiin rippijuhliin ja sen sain todeta, että Idea Parkista löytyy Oulun seudun isoin HM. Ideaparkin HM.llä pikku tyttöjen vaatteita löytyy nyt kokoon 140 asti. En tiedä onko muissa Oulun seudun HM.llä pikkutyttöjen mallisto laajentunut?

Itse Skidipark oli enempi pojan juttu ja tytöt kulkivat lähinnä poikaa leikittämässä. Silti muutama tunti saatiin siellä kivalla ilmalla kulutettua ja viiden euron rannekkeille vastinetta. Lasten mieleisessä buffetparkissa ruoka maittoin kieputusten jälkeen  (vähän kuin Rax, mutta laajempi valikoima). Luin jostain, että ensi kesäksi skidi parkkia laajennetaan myös isompien lasten vempeleisiin.

Lähtiissä napattiin huviseen taas potretit. Nyt oltiin liikenteessä farkkuteemalla. Vihdoin sen verran lämmin, että tyttöjen pitsit pääsi käyttöön (tosin pitsihaalarit on vieläkin korkkaamatta)









9 kommenttia:

  1. Minä ihailen, miten saat aina ihania potretteja koko porukasta otettua ja kaikki puettua samantyylisiin :) Meillä kuulu ei yleensä halua olla kameran edessä ollenkaan ja esikoinen valitsee itse vaatteensa - tosin välillä tykkäävät kyllä siskon kanssa samistelijat ja pitsihaalaritkim pn niissä merkeissä korkattu. Nythän täällä taas tarkenis vaikka niissä! Pitääpä viimeistään ensi kesänä tutustua tuohon skidiparkiin. Aika vähän tulee tuonne asti ajeltua shoppailemaan, paristi on käyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minun paheeni miettiä yhteen mätsäävät vaatteet. Ei sitä talvella jaksa mätsätä, mutta näin kesällä on tuota ylimääräistä aikaa hössätä. Lapset on niin tottuneet potreteihin. Monesti ollaan vähän liian aikaisin lähdössä, niin saatetaan kuluttaa aikaa leikkimällä itselaukaisevalla ;) Mulle oli ensimmäinen kerta ja ei varmaan hirveästi ole tarvetta noin kauas ajaa.

      Poista
    2. Voi kamala, kun luin läpi tuon oman kommentin näppäilyvirheineen! :D Piti tulla uudestaan lukemaan postaus, kun keksin, että lähdetäänkin Iidan kanssa kahdestaan käymään tuolla skidiparkissa. Olen luvannut neidille jonkun kahdenkeskisen päivän, kun on muidenkin kanssa reissattu.

      Poista
    3. Tällaselle jonkun tason lukihäröselle meni kommentti ihan täydestä :) Varmaan Iidan ikäselle just hyvä paikka.

      Poista
  2. Mä yllätyin suuresti kesän alussa kun meidän pienestä H&M:n myymälästä löytyi pikkutyttöjen puolelta kokoa 140.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tuolta meidän lähi henkkikseltäkin nyt löytyis. Tytöllä on henkkikselle synttärilahjaksi saatu lahjakortti niin ei ole saatu sitä kulutettua.

      Poista
  3. Ihania kuvia taas. :)
    Kivalta vaikuttaa tuo skidipark, itse täällä mietin poikkeaisiko loppuviikosta Tampereella Ideaparkin funparkissa, kun reissussa ollaan. Siellä on käsittääkseni isommillekin juttuja.

    H&M:n pienten poikien sekä pienten tyttöjen vaateosastot laajenee nyt joka myymälässä sinne 140cm saakka, näin kertoi minulle myyjä lähikaupunkini liikkeessä. Hyvä juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se funpark lienee suosittu näin ankeilla ilmoilla. Täältä löytyisi superpark, joka viehättäisi sade säällä.

      On kyllä hyvä uutinen - paljon mieluummin pidän tytöillä vielä pikkutyttöjen puolen vaatteita, kun teini vaatteita, saati jos on isokokoinen lapsi niin jos pitäisi pienenä jo pukea teinikuteisiin :)

      Poista
    2. Ideaparkin Marimekon outlet on mun pahe 🙈

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!