Amalian Helmiä

19. joulukuuta 2014

2 vuotiaan joulukortit hoitajille


Tällaiset paketit poika vei hoitajilleen tänään viimeisenä päivänä ennen joulua.
Perhetuvalla pääsimme leimaamaan potuilla (kiitos Tiinalle) ja teimme siellä samalla kortit hoitajille, kera kiitosten hyvästä hoidosta.

Oivaa askartelua tuollaiselle juuri kaksi veelle, tosin kortit ihan itsenäisesti olisi ollut täynnä palloja, mutta äitti vähän ohjasi poikaa, mutta korttien jälkeen sai leimailla paperiin mielinmäärin. Uskon, että saman ikäisenä tytöiltä, jotka varmaan muutenkin ovat enempi askarteluhenkisiä olisi noin pienenä onnistunut hillitty leimaaaminen jo noin pienenä. 
Hoitajatkin tykkäsivät ideasta ;)

8 kommenttia:

  1. Kivat lahjat! Mrillä tyttö on ainakin jo pienestä pitäen ollut paljon maltillisempi askartelussa kuin isompi poika. Pienin taas tahtoisi tehdä monta kappaletta hyvin vähällä koristelulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsissa on kyllä hurjasti eroa tuossa askartelussa ja piirtämisessäkin toinen tekee tarkaa ja toiselle on tärkeää se montako ehtii tehdä ;)

      Poista
  2. Olen joka vuosi miettinyt pääni puhki opettajien&hoitajien muistamisista. Onneksi nyt on laaja valikoima eettisiä lahjoja ja hankin nyt kaikille kuudelle muistettavalle ne 'toisenlaiset' lahjat. Kaikki olivat niistä tosi otettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kans harrastettu toisenlaisia lahjoja, yleensä viedään juhlijalle toisenlainen lahja kukkien tilalta - olen joskus siitä blogannutkin. Tänä vuonna harmittelin, kun oli nuo ehtinyt ostaa niin kuulin, että seuranunnalta olisi saanut ostaa reilunkaupan joulukahvia, josta tuotto olisi mennyt yhteisvastuuseen:(

      Poista
  3. Simppeli idea, mutta toimii! Taas sarjassamme näitä jotka ei tule mieleen, vaikka idea onkin yksinkertainen. Ihanat kortit siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei vain hoksaa ja jopa noin pieni saa aikaan tyylikkään kortin.

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!