Minä rakastan jouluhösötystä, mutta inhoan stressiä. Minun keinoni kiireen selätykseen on ennakointi. Jotta voin nauttia hössötystä ilman kiireen tuntua suunnittelen jo hyvissä ajoin mitä milloinkin teen. Teen listan jossa on ne perusjutut ja perään voi lisäillä niitä extrajuttuja. Pari hommaa per viikko, kuten yhdelle viikolle joulukortit, toiselle paketointi. Jos on löysiä voi hoitaa jo seuraavan viikon puuhat. Koska tykkään niin joulupuuhista voi hommat aloittaa hyvissä ajoin ankeaa syksyä. Pyrin olemaan jättämättä juttuja viime tinkaan ja listalta voi käydä napsimassa juttuja aina tilaisuuden tullen pois. Ylimääräiset jutut pois jos meinaa väsy ja kiire iskeä. Itse karsin tästä bloggaamisesta (en tohtisi alkaa joulukalenteria tänne väsäämään - tressin siitä varmasti saisin), kevennän viikkosiivousta (pölyjen pyyhintä - swifferointiin, peilin lastaaminen - pelkään luutuamiseen) jne. Joulusiivouksesta tykkään vaikka siitäkin voisi karsia, mutta se tuo joulumielen, kun saa joululauluja kuunnellen touhuta. Miehen osuus siivouksessa on järjestää mahdollisuus tähän yksin touhuamiseen :)
Yleensä itsenäisyyspäivän tienoo pyhitetään leivontaan. Hyvin maku pysyy pakkasessakin tai sitten suosin nopeita surautuksia, kuten piparitiramisutorttu (voisin laittaa tästä meidän suosikista myöhemmin reseptin). Pipareita saa valmiina ja lapsille niin tärkeään piparien leivontaan kelpaa valmistaikinat (oiva keino saada aikaa vaikka salapuuhiin on antaa pakkasesta paketillinen taikinaa ja kasa piparimuotteja lapsille).
Tänä vuonna olen päässyt jopa jouluostoksille. Yleensä lahjat on tullut jo hankittua ennen, kun perinteisesti voisi ostoksille lähteä. Mutta olipa mukavaa hoitaa se näin parilla kerralla, olinhan tehnyt ennakkoon suunnitelman. Tavaramassa määrään olen tyytyväinen. Kummilapsille on kulutustavara ja lehtitilaus, mummoillekkin keksin tarpeellista. Noihin omien lasten lahjoihin olen tyytyväinen. Tytöt sai kierrätyskirjoja, kaikki askartelutarvikkeita mm. Pojalle tilasin leikkien kutsuilla muovailuvaha, ompelin pipot tytöille kankaasta, jonka tuttava möi itselleen tarpeettoman, pojalle paidan ystävän antamasta kankaasta jne.
Pari juttua voisin tässä leipasta ja eiköhän ne jouluvalmistelut ois siinä. Koristeita voi tietysti tässä vähitellen lisäillä, mutta eiköhän voi alkaa odotteleen vaikka sitä vauvaa.
Tänään olisivat kirkossa kauneimmat joululaulut, joissa ollaan käyty vuosia, mutta kirkollisten tietojen mukaan kestää kaksi tuntia, joten nyt joutuu mamma jättämään ne väliin. Onneksi perjantainen tyttären Lucia-kuoron esitys toi tunnelmaa joulun odotukseen.
Pari juttua voisin tässä leipasta ja eiköhän ne jouluvalmistelut ois siinä. Koristeita voi tietysti tässä vähitellen lisäillä, mutta eiköhän voi alkaa odotteleen vaikka sitä vauvaa.
Tänään olisivat kirkossa kauneimmat joululaulut, joissa ollaan käyty vuosia, mutta kirkollisten tietojen mukaan kestää kaksi tuntia, joten nyt joutuu mamma jättämään ne väliin. Onneksi perjantainen tyttären Lucia-kuoron esitys toi tunnelmaa joulun odotukseen.
Tykkääkö muut jouluhössötyksestä vai tuoko se stressin tunteen?
Miten muut selättää joulukiireen?
Se on STRESSI !) Anteeksi, en vaan voi olla kommentoimatta:) Tuo ennakointi on juuri se taikasana, joka selättäisi stressin. Itsellä tahtoo silti jäädä kaikki viime tinkaan. Rauhaisaa joulun- ja vauvanodotusta teidän perheelle!
VastaaPoistaSiis mun pitäs hommata wordi, että saisin ne törkeimmät virheet korjattua. Tuo virhe oli tuolla ainakin kahesti, ettei melkein voi enää lukihärön piikkiinkään laittaa ja mulla yleensä jää viimeinen kirjain pois. Meillä on ne pakolliset jo tehty - se mitä voi ennakkoon tehä, kun kuusi koristellaan kuitenkin vasta aattona jne. Nyt suunnittelen piparitalon tekoa ja kankaalle painantaa.
PoistaSinä oot kyllä ihanan järjestelmällinen :) Ois muuten joskus ihana nähdä oikeasti ( kun edellinen kerta meni siten, etten osannut sua edes yhdistää tähän blogiin ) :)
VastaaPoistaVasta mietin ihan samaa. Olet pitkäaikaisin blogi jota olen seurannut, muut on syystä tai toisesta tippuneet pois tai lopettaneet. Aika lähellä köytiin, mutta harmi, kun ehditte lähteä ennen kuin tajusin.
PoistaNiin ja olen vähän turhankin suunnitelmallinen - ammattitauti :) Vaikka vuosia tehnyt viikkosiivouksen samalla kaavalla aloitan sen kirjaamalla kaikki työt ensin paperille!!!
Ihana hyvänmielen postaus! Täällä ilmoittautuu uusi lukija, jatka samaa rataa ja onnea vauvan odotukseen :)
VastaaPoistaMeilläkin nuorin poika on samaa ikää teidän poitsun kanssa.
Ja juu, hyvin suunniteltu on jo puoliks tehty ja paikkansa pitää!!
Se kyllä todellakin pitää ja jos ne on vielä kirjattuna niin ei vaan kelaa päässä, että voi voi mitä vielä. Mää pelkäsin, että postauksessa ois sellanen päpätys sävy, jota en tarkoittanut.
PoistaTäällä on ollut enemmän jouluhössötystä, ihanaa kun saa laitella kotiin joulua ja suunnitella viimeisten lahjojen hankintaa. Tänään ajattelin kortteihin kirjoittaa osoitteet, käydä myös joulumarkkinoilla ja laulamassa lasten kanssa kirkossa joululauluja. Ihanaa kun tuli luntakin!
VastaaPoistaJoulumarkkinat ja laulut tuo sen joulufiiliksen, mutta nyt jouduin jättämään laulut tässä tilassa väliin. Tännekkin on luvattu alku viikkoon kunnolla lumisadetta - ihanaa.
PoistaPojat on opettaneet mulle ettei kannata hommista stressiä ottaa. Ellei ehdi tai jaksa niin sitten ei. Tulee se joulu ihan itsestään ilman höyryämistäkin ja pääasia on ainakin meille lasten nauttiminen. Kunhan kummilasten lahjat saa siis ajoissa vietyä niin muilla ei niin suurta väliä ole. Meillä ei siis välttämättä aina osteta edes omille lapsille joululahjoja jos ei pääse rauhassa ostoksille tai saa ajoissa tilattua. Pukkihan ne lahjat kuitenkin tuo ja suku sekä lasten kummit pitävät kyllä huolen ettei pukki vähillä kantamuksilla taloon pääse.
VastaaPoistaLasten ilo tuo sen jooulun ja tekee muuten mitä ehtii ja jaksaa - valtaosa ruuistakin saa valmiina. Meillä tänä vuonna toiset mummi ja pappa muistaa vain rahalla, jotta saadaa tarpeellista. Mää oon tahtonut otta "pulttia" siitä turhasta haaskaamisesta - viime vuonna meni ihan mettään ja mua suretaa jos menee monta satkua sellaseen johon ei oo lapset koskeneetkaan :( vähän nytkin pelottaa - mää oon tässä asiassa vähän turhan skitso.
PoistaMoi kamuni mun :) Eka kommenttini ikinä! Minäkin olen aika ahkera tekemään suunnitelmia, aikatauluja ja tehtävälistoja, mut mulla ei ole juurikaan itsehillintää seurata ja toteuttaa tekemiäni listoja, vaikka suoritetun tehtävän yliviivaaminen onkin niin nautinnollista :) Tästä syystä olen joutunut kehittämään listoihini merkin, joka tarkoittaa, että tehtävä siirretään seuraavalle päivälle (=tai hamaan tulevaisuuteen) ja sit kun listan useimmissa kohdissa on tuo siirron merkki, lista menettääkin merkityksen, kun jokin ajankohta ruuhkautuu ja tulee täysin mahdottomaksi toteuttaa ja seuraavaksi tulee kiire, sit vielä kiireempi ja STRESSI! Minä olen aina viimetipassa ja hitusen myöhässä. Sinulla on selvästi taito tehdä realistisia listoja, joiden toteuttaminen hyvillä mielin on mahdollista! Ihailen ja ihmettelen tätä. Voisitko pitää mulle jonkun kiireen hallinnan kurssin? :) Terveisin Tämän Päivän Emäntä
VastaaPoistaVautsi sää onnistuit! Mää kyllä haluisin tehdä tätä vaikka työkseni ja olenkin aikatauluttanut ihan työn puolesta ---- aaah se ois ihanaa. Kerran yhdellä kurssilla sivuttiin tällaista ajan hallintaa ja muistan sen olleen selvää pässin lihaa, mutta mieleen jäi vinkki, että aikataulusta pitää tehdä tarpeeksi löysä, koska aina tulee niitä ylläreitä ja listaan voi erotella myös ne pakolliset ja ei pakolliset hommat. Meidän pitää ottaa oppia toinen toisesta, kuten olen sanonutkin ;)
PoistaItsellä tuntuu siltä, että joulukiireet jää aina työkiireiden alle, kun vuodenvaihde tuntuu töissä olevan aina niin hektinen. Kun stressaa töistä, niin ei yksinkertaisesti riitä energia joulustressiin. Vaikka mielummin minä kyllä joulusta hösöttäisin.... Yleensä hommaan lahjat ja paketointititarvikkeet tooosi hyvissä ajoin (tänä vuonna kaikki oli suurin piirtein jo hankittuna lokakuussa), joten joulun ruuhkissa meillä ei enää lahjaostoksilla tarvi rampata. Samat jouluvalot ja koristeet etsiytyy vuodesta toiseen samoille pakoillle, joten ei stressiä siitäkään. Joulukortit lähetän sitten kun kerkeän - en ota paineita edullisemman merkin dead linesta (hups, sehän meni jo!). En yleensä hirveästi leivokaan jouluksi, ja ruokia ostetaan valmiina suoraan Stockan tiskistä. Joulusiivous on ainoa, josta pidän kiinni - ja minun tapauksessa se tarkoittaa huushollin puunaamista kattoja, seiniä, ikkunoita ja kaappeja myöten. Aloitan sen aina hyvissä ajoin ja yleensä käyn läpi huoneen kerrallaan (eri päivinä). Mutta oikeastaan kaikkein eniten toivoisin sitä, että selättäisin tuon työstressin, niin olisi mahdollisuus ottaa vähän positiivista joulustressiäkin ;) - MY
VastaaPoistaMinun etuhan on, että työkiireet ei ole mitenkään riippuvaisia vuodenajasta. Mehän mennään sitten muutoin hyvin samoilla linjoilla - toki jos ylimääräistä aikaa jää niin sitten tekee uusia koristeita, mutta ei niistä painetta oteta. Meillä tosiaan oli siinä mielessä ihan erilainen joulun alus, että niitä lahjoja ei oltukkaan hommattuna jo lokakuussa, mutta mulla olikin tätä aikaa... Jouluna on niin paljon kaikkea herkkua, että minusta leipomukset ei oikein maistukkaan, jos tulee vieraita niin sitten leipoo, mutta omalle sakille on ihan turha alkaa mitään vääntämään. Minulla on kans tapana ottaa kesälomalla ja joulunaikaan ne suursiivoukset, mutta tänä vuonna jää sattuneesta syystä tuo joulusiivous vähemmälle. Yksi vuosi otin siivoojan tekemään sen perussiivouksen (oli joku supertarjous) ja sain itte keskittyä siihen lamppujen pesuun ja kaapissa asusteluun.
Poista