Amalian Helmiä

29. joulukuuta 2014

Alku- vai loppuvuoden lapsi?

Mää niin halluisin jo synnyttämään, eikä tarviis enää jännäillä vai oisko parempi, että tässä vielä jokunen päivä kärvisteltäisiin?
Tässä jännäillessä kummalle vuodelle meidän vauva syntyy tulee väistämättä mietittyä loppuvuoden haittoja ja alkuvuoden etuja, vai onko niitä?
Laskettua-aikaa kysyttäessä keskustelu menee monesti alku ja loppu vuoden lapsiin.

(Vauvaa odottaa äidin ompelema jumppi ja pökät, sekä metsolan lakki)


Onhan poikakin periaatteessa marraskuun lopussa syntyneenä loppuvuoden lapsi, mutta en ole sitä aikaisemmin tullut edes ajatelleeni.
Josta tuli mieleen, että poika on ihan mini vauva kaverin alkuvuoden tyttöön verrattuna - ei sillä poika ei vajaassa vuodessa ehtisi kasvaa edes puoleen väliin tyttöä kiinni jos tyttö lopettaisi vuodeksi kasvun. Esikoinenkin oli päätä pienempi kaveriaan varmaan jo pari vuotiaana vaikka ei ollut kuin kuukauden ikäero.

Fyysiset erot varmasti näkyykin vain pikkulapsena, jolloin sillä ei ole mitään merkitystä. Urheilukisatkin vedetään monesti tuplaikäluokissa.

Velipoikani on syntynyt ihan loppuvuonna enkä muista siitä olleen muuta haittaa, kun synttärit jäi joulun jalkoihin - nooh se tasoittui sillä, että minä olen keskikesän lapsi, että ihan yhtä karu kohtalo, kun kaikki silloin lomaili. Eikä vuodenvaihteen lapsen juhlia tarvitsisi siirtää, kun viikolla, kun jo arki on normaalia - toisin kun keskellä heinäkuuta syntyneen.... 

En usko veljen koulumenestykseen olleen mitään merkitystä olisiko koulun aloitusta siirretty vuodella - ihan samanlainen pojan viikari se olisi ollut silloin, ehkä vain turhautunut tunneilla. 
Lopputuloksena kuitenkin ammatissaa huippu ja kiitosta saanut. (suuttuukohan tuo, kun sisko sitä näin kehuu ;) ) 

(turvakaukalo ja -pussi sisällään sairaalastahakuvatteet, sekä sairalaakassi ovat lähtövalmiudessa)


Varmasti on niitäkin jotka joutuu ottamaan toisia ensimmäisenä  kouluvuotena kiinni - toisaalta on niitä jotka turhautuvat, kun osaavat jo.
Osa kulkee jo eskariin itsenäisesti ja osa ei tokallakaan. Minun serkku osasi lukea neljä vuotiaana ja hyvin moni opettelee lukemaan ekalla ja täällä ainakin on niin loistavana tilanne, että lapset pääsevät opettelemaan lukemista kolmessa eri taitotasossa.
Ajokortti iässä saattaa ärsyttää, kun muut saa ajokortin aikaisemmin, mutta siinä vaiheessa on varmaan jo niin monen ikäistä kaveria, että onko sillä merkitys.

Oletko itse alku tai loppuvuoden lapsi?

No pohdintani tuloksena on, että aivan sama - sinua odotetaan jo niin kovasti!!!! (ja äitiä jännittää!!!!)



16 kommenttia:

  1. heissan! itse olen syntynyt tammikuussa ja kouluaikoina muistan sen olleen kivaa kun olit syntynyt alkuvuonna etkä siellä viimeisenä joulukuussa =) ja 18 vee synttärit oli kivat kun täytit heti alkuvuodesta eikä tarvinnut odotella pitkään loppuvuoteen niitä silloin sallituksi tulleita juttuja =)

    kaksi lapsista on syntynyt kesällä, toinen kesäkuussa ja toinen heinäkuussa. kolmas lapsonen on syntynyt helmikuussa. tuosta kesällä syntymisestä en olekkaan vielä edes hoksannut ajatella että olisi joskus tulevaisuudessa jotain hankaluuksia synttäreiden suhteen...ovat vielä niin pieniä ja kotihoidossa olleet mutta kouluiässä saattaa tosiaan karsia kavereita synttäreiltä kun ollaan aina pahimmoilleen lomilla,,,saas nähdä.,.

    mutta hei tsemppiä sinulle tulevaan koitokseen ja voi miten ihanaa se on kohta nuuhkutella uutukaista tulokasta =) jännittyneenä täälläkin käydään päivittäin lukemassa kuulumisiasi että jiosko ois nyytti jo syntynyt ?

    VastaaPoista
  2. Itse tammikuussa syntyneenä ja paras ystäväni, joka on joulukuun lopulla syntynyt, joskus tästä aiheesta keskustelimme ja tulimme tulokseen ettei sillä syntymäajankohdalla niin ole väliä. Lapsi syntyy silloin kun hän on siihen valmis, vaikka onhan se totta että pieninä lähes vuoden ero näkyy kehityksessä. Menestyä voi elämässään kuitenkin yhtä hyvin syntyi milloin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oo ajatellut, että syntyy kun on tarkoitettu. Eihän vuoden ajalla ole mitään merkitystä menestykseen ja kyllähän se pienenä näkyy, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä. Me mammatreffeille saatetaan "päivitellä" kuinka pienet vuodessa kehittyy ja ei sen enempää.

      Poista
  3. Mulla oli eilen synttärit. Kyllä se lapsena aina harmitti vähän, että synttärit sattui näin lähelle joulua, kaverit ei monesti päässeet sitten käymään synttäreillä. Lahjoja sain kyllä ihan varmasti yhtä paljon kuin olisi ollut synttärit milloin tahansa. Eniten ärsytti sinä vuonna, kun ajokorttia odotti, osa kun sai jo tammikuussa kortin ja minä täytin juuri 17. Nyt sitä on vaan hyvillään, muut vanhenee ja itse vähän kuin vuoden myöhässä ikätovereihin verrattuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon ajatellu, että pitää pojan juhlat vaikka loppiaisena ja joka tapauksessahan tulee tähän joulun ja uudenvuoden läheisyyteen. Ne on varmaan vain ne pari kertaa että siitä on haittaa ekalla ja 18 - vuotta täyttäessä.

      Poista
  4. Meillä on keskimmäinen syntynyt 27/12, täytti juuri 6 vuotta. Hän on nyt tänä vuonna eskarissa ymmärtänyt olevansa nuorin ja on sitä useampaan otteeseen harmitellut. Mutta oppi lukemaan juuri 5 vuotta täytettyään, joten on kyllä ihan reipas pikkukoululainen. Kovasti silloin kuusi vuotta sitten jännitettiin, ettei vaan syntyisi jouluaattona. No sai tyttö onneksi oman päivän :)
    Kaverin lapsi on syntynyt 28/12 ja naapurin 31/12 eli on näitä loppuvuoden lapsia tässä ympärillä. Kaikkien vanhemmilla suunnilleen samat ajatukset tuosta loppuvuodesta.
    Tsemppiä synnytykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluaatto on tosiaan onneksi jo takana. Meillä toisen tytön kummi on syntynyt aattona ja sanoi kyllä monesti tuossa joulun alla kyläillessää, että kunhan ei aattona. Hänen synttärit on kyllä helppo muistaa ja tulee joka vuosi onniteltua.

      Poista
  5. Täällä jännitetään myös! Supistelee... Toisaalta haluaisimme jo pienen syliimme,mutta sen verta jännittää mammaa että voiskohan tämän jotenkin muuten hoitaa kuin synnyttämällä ;).

    Tsemppiä teille omaan perhetapahtumaanne! Odottavan aika on pitkä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja voimia myös teille. Välillä täälläkin suppailee ja haluisin sen jo niiiin olevan ohi ja nuhnuttamassa osastolla vauvan tuoksua ja harjoittelemassa imettämistä.

      Poista
  6. Ei kai sillä sinällään väliä ole, syntyykö alku- vai loppuvuodesta. 3/4 meidän perheestä on syntynyt helmi-toukokuussa ja nuorimmainen, seiskavee, lokakuussa. Ekaluokkalainen on luokkansa nuorin ja myös toiseksi pienin. Poika harrastaa mm. jääkiekkoa, missä isokokoiset tammikuussa syntyneet ovat kyllä aivan eri kokoluokkaa kuin loppuvuodesta syntynyt nollakäyrän tuntumassa oleva seiskaveemme, pituuseroa on enimmillään noin 25 senttiä, mikä tuollaisessa fyysisessä lajissa kyllä merkitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on esikoinen toukokuun lapsi ja silti pienimmästä päästä ja jätkä kasvaa jollain miinus miinus käyrillä vaikka ite heinäkuun lapsena olin aina jonon viimeisiä eli pisimpiä. Oletus kuitenkin on, että syntyis vika päivä tätä vuotta tai ensimmäinen ens vuotta ei vauvasta saada kovin pitkää;) . ajatteletko, että jos ois nuorempien porukassa olisi isommasta päästä?

      Poista
  7. Näin opettajan näkökulmasta katsottuna, niin varsinkin alaluokilla, sillä on suurikin merkitys onko syntynyt alku- vai loppuvuodesta. Onneksi nuo erot tasaantuvat sitten myöhemmin. Mutta kyllä itsekin aikonani jännäsin kumman vuoden puolelle menee ja tyytyväinen olin tammikuun lapseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää hyvinkin siltä, että alku vuoteen menee (toisaalta olen aika pikainen tekijä), mutta olen lohduttautunut sillä, että niitä eroja lapsissa on varmasti tuon ikäisenä ihan muutenkin.

      Poista
  8. Ensimmäinen lapsi syntyi meidän ensimmäiseksi jouluksi. Hän tuli juuri oikeaan aikaan. Vuosien päästä tuntui hirveältä laittaa lapsi esikouluun, kun tuntui etten itse ole valmis laittamaan lasta vielä "maailmalle". Niin paljon valmiimmalle tuntui meidän keväällä syntyneet lapset olevan esikouluun. (Tai ehkä äiti oli paremmin sopeutunut tilanteeseen?) Tämänhetkinen kuopus on syysvauva, (ensi syksyn eskarilainen) hänen vauvavuotensa jälkeen opin arvostamaan kevään ja kesän valoisia päiviä ja öitä, joita olin saanut kokea erityisesti toukokuun vauvoja hoitaessani. Tänään, odottaessani (vielä salaista) kesäkuun vauvaa, toivon vain että kaikki menisi hyvin ja saisin hänet syliini. Meidän joulun lapsi on ollut aina takarivillä koulukuvissa. Kun taas toukokuun lapsista nuorempi on eturivin ja vanhempi takarivin seisoja.1-vuotiaana eturivin lapsi oli 74cm kun takarivin oli 82cm. "Kasvuennusteiden" mukaan toinen on aikuisena veljeksistä pisin ja toinen luultavasti lyhyin. Se jääkin sitten nähtäväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin heti minullakin tuli mieleen, että johtuiko osittain esikoisen asemasta, koska minusta se pari vuotta nuorempi tyttö on tehnyt kaiken paljon aikaisemmin mitä vanhempi, vaikka vanhempi on muuten "varmempi". Toinen meni nuorempana yksin lähileikki puistoon, kirjastoon, kavereille yöksi jne. Meidänkin tytöt on toukokuun lapsia ja se on ollut loistava aika saada vauva - pääsee heti ulos ja yöt valoisia, myös raskaus aika silleen helppo, ettei tarvi odottaa kesän helteillä ja näin pakkasilla loppuraskaudesta ei tarvitse ihmetellä, että millä ihmeen vaatteella sitä itsensä suojaa. hurjasti onnea odotukseen - neljäshän se teillekkin on?

      Poista
    2. Meillä on onneksi yksi tyttö, mutta kovasti epäilen että eiköhän tämä kuudeskin ole poika. ( Neljäskin on jo koululainen.) Onneksi tuli säästettyä kuopuksen parhaimmat vaatteet, kun niitä sillä silmällä hankki, että menee sitten seuraavallekin. ;-) Kesällä mietin että laitanko säästöön muutamia vaatteita ja kiertoon loput, vaan en vielä raaskinut! Jos vielä kuitenkin vauva-toive toteutuisi. Luulisin että jos pikku-prinsessa astuu taloon, niin voi olla ettei isoveljen vanhat enää kelpaakaan. Ei sitä halunnut kai muistaa, miten hankalaa elämä on kun yht´äkkiä makumaailma muuttuu. Currya ei voikaan yllättäen sietää, mm. Onneksi ne viikot/kuukaudet alkavat olla takana päin. Ihanaa! :)

      Poista

Jokainen jätetty kommentti on suuri ilo minulle!